#239 – Verkeersrally

V 239 Verkeersrally

Yllättävän paljonhan näitä ”open world”-henkisiä vapaasti kuljettavia pelejä sitten kuitenkin muistuu mieleen, vaikka luulisi että kyseessä on tietokonepelien historiassa uudemmanpuoleinen ilmiö. Mutta juuri tätähän on myös Verkeersrally (Radarsoft, 1985). Suuri kaupunki, jonka katuja saa vapaasti kruisailla menemään omalla kauniinvihreällä kartano-Volvollaan (siltä auto ainakin näyttää… tosin samalta näyttävät pelin kaikki muutkin autot). Sillä erolla toki esim. Grand Theft Autoon, että rikosten suorittamisen sijasta tämän pelin tavoite on nimenomaan noudattaa lakia. Aina silloin tällöin tulee vastaan etuajo-oikeuksiin perustuvia kysymyksiä joihin pitää osata vastata oikein, ja mm. liikennevaloissa törttöilystä sakotetaan… Ei saakeli, opetuspeli!

No joo, mutta mitäpä sillä on väliä. Ei totisesti ollut mitään väliä ainakaan meille silloin joskus; Verkeersrally oli yksi ehdottomia suosikkejani kopiokaseteilta löytyvästä sekalaisesta valikoimasta, liikennesääntöken opettelu oli sivuseikka, eikä mitään haitannut sekään että peli oli hollanninkielinen. Oleellista oli se, että käytössä oli suunnattoman suuri kaupungin kartta, jossa vaikka miten pitkään ajeli, saattoi vielä yllättäen löytää paikkoja joita ei ollut aiemmin nähnyt. Siinä kaikki! Eikä se edes ollut mikään avaruusajan scifikaupunki, vaan vankkaa arkikuvastoa. Jotenkin nurinkurisesti juuri tämä teki ainakin omalla kohdallani Verkeersrallysta niin kiehtovan. Ei normaaliin arkielämään tai tavanomaisiin maisemiin sijoittuvia pelejä juuri ollut. Tässä ajeltiin arkipäiväisen näköisellä perheutolla maltillisia nopeuksia käyttäen tavanomaisen, joskin aika sympaattisen, kaupungin kaduilla. Aina välillä pulpahti ruudulle tehtäviä joita ratkaista, mutta niitä tuli harvakseltaan, ja kielimuurin läpikin ne kykeni ala-asteikäinen meikäläinen ratkaisemaan, eli hirveän kovia pähkinöitä eivät liene olleet.

Mitään muuta tekemistä tässä kaupungissa ei tosiaan ole. Se ei haitannut. On vain ruudun täydeltä kaunista grafiikkaa, tasapaksu moottorin hurina (vain satunnaisiin tilanteisiin kuului musiikki), paljon katuja, rakennuksia ja puistoja joita nähdä. On hämmästyttävää miten tämä kiehtoi. Ehkä osasyynä oli juuri se hollanninkieli; se sai vaikutelman että tässä oli sittenkin… jotain muuta ehkä? Jokin juttu siellä sen arkipäiväisen kulissin takana, vähän kuin Lynchin leffassa tai Kingin kirjassa. Varsinkin kun kaupunkiin on ripoteltu niitä mystisiä ”SONAR”-asemia, joihin saattoi pysähtyä ja jotka sitten näyttivät kaupungin kartan jolla oudon ääniefektin saattelemana lähti kummallinen tutka-aalto etenemään. Ei vieläkään mitään hajua mikä niiden pointti oli. Löytyi myös ”PUZZLE”-rakennuksia, ja ylipäätään vain karttapisteitä, joilla saattoi hämmästellä kaupungin kokoa. Se totisesti on valtava. En usko koskaan nähneeni kaikkea, vaikka aikaa kyllä näitä katuja suhatessa kului.

Verkeersrally on hollantilaisen Radarsoftin tuotantoa, ja laatutyötä. Kyseinen firma julkaisi kuusnelosen varhaisvuosina paljon aika sympaattisia pelejä, joista muutamiin itsekin törmäsin ja pidin niistä kaikista. Joistakin Radarsoftin opetuspeleistä julkaistiin maakohtaisia versioita, esimerkiksi kaverillani oli originaalina suomenkielinen maantietopeli Topo 64, jota pelattiin paljon. Ymmärtääkseni myös Verkeersrally on julkaistu niin suomeksi kuin englanniksikin, mutta silti tämä alkuperäinen kieliasu on useimmille nykyisin tuttu. Tämän maailmaanhan minäkin upposin. WIJKKAART DRUK OP VUUR!

Oheinen kuva muuten antaa osviitan kaupungin koosta: vihreässä karttaosiossa sijatseva harmaa tähtäin näyttää suunnilleen sen, mitä kerralla mahtuu yhteen kuvaruudulliseen itse pelin puolella. Alakulman minikartta taas esittää koko pelialuetta, josta tuo tarkempi kartta on poimittu. Tuota ei tosiaan ollut ihan hetkessä ajeltu läpi.

Näyttökuva 2019-3-11 kello 10.21.08

#188 – Donald Duck’s Playground

D 188 Donald Duck's playground

Peliä voinee pitää pitkäikäisenä, kun olen sitä itse 80-luvulla pelannut, ja kun pari vuotta sitten testailin emulaattoria, halusi silloin kymmenvuotias tyttäreni kokeilla tätä testikappaleeksi valitsemaani peliä ja viihtyikin sen ääressä sitten pitkään. Donald Duck’s Playground (Sierra On-Line, 1984) on tämä aikaa oivallisesti kestänyt teos, ja totta kai ymmärsin jo varhaisteininä, että kyseessä oli nuoremmille suunnattu peli – ja siitäkin huolimatta oli helppo todeta että laatutuotteen äärellä ollaan.

Tässä Ankkalinna-lisenssissä pelaaja saa ohjatakseen Aku Ankan, joka on ottanut tehtäväkseen rakentaa veljenpojilleen unelmien leikkikentän. Tähän vaaditaan tietenkin paljon hienoja välineitä (liukumäkiä, kiipeilyverkkoja, sun vaikka mitä), joiden hankkimiseen tarvitaan rahaa, jota saa tekemällä työtä – kerta kaikkiaan perustasolle menevä lievästi opettavaiseen kallellaan oleva peli siis on kyseessä. Käytännössä tämä hoituu siten, että tarjolla on pieni kadunpätkä: toisella puolella neljä työpaikkaa joissa käydä tienaamassa roposia, toisella puolella muutama leikkipuistovälineitä myyvä puoti. Varsinainen peliosuus koostuu tietenkin niistä työpaikoista, jotka ovat kaikki eri tavalla simppeleitä pikkupelejä. Ehdottomasti viihdyttävin on hedelmäkauppa, jossa Akun pitää napata rekan lavalta lentäviä hedelmiä ja kopin saatuaan pudottaa ne oikeaan laatikkoon. Iso grafiikka on nättiä, ja ohimennyttä heittoa seuraava Akun kiukkuinen märmätys sai kymmenvuotiaan nauraa räkättämään ääneen. Muut pelit ovat ok nekin, mutta hedelmäkaupan vauhdikas tempo nostaa sen yli muiden. Havaintokykyä ja yhdistelytaitoa ne kaikki muutkin vaativat, mutta varsinkin lelukauppa on vähän puiseva pitkine kävelymatkoineen.

Grafiikka on todella hyvää. Hahmot ovat tunnistettavia (muutama muukin tuttu Akun lisäksi esiintyy), ja varsinkin päähenkilön vaappuva kävelyanimaatio on onnistunut. Disney-sarjakuviin tottuneelle pelin tunnelma on ehkä hivenen outo; pikemminkin tämä maailma on kuin jostakin alle kouluikäisten kuvakirjasta, mutta samapa tuo, sympaattinen teos kyseessä on silti. Ja sen leikkikentän kokoamisessa on kivasti vapaat kädet: itse saa valikoida mitä laitteita sinne ostaa ja miten ne asettelee paikoilleen, ja itse pääsee satunnaisella veljenpojalla paikkaa kokeilemaankin. Kova on meno, kun keinussa keikutaan, trampoliinilla hypitään, verkossa kiivetään ja sitä rataa.

Donald Duck’s Playground on siis miellyttävä ja huolella tehty peli, jota kelpaa muistella. Hauskana triviatietona pelin on ilmeisesti grafiikkaa ja ääniä myöten laatinut Al Lowe, joka vain pari vuotta tämän jälkeen laati Sierralle ensimmäisen Leisuresuit Larry -pelin, millä tiellä onkin pysytellyt siitä lähtien. Olisi miehellä ollut lastenpelien puolellakin homma hallussa kyllä.