#138 – Animated Strip Poker

A 138 Animated strip poker

Räsypokka, tuo seurapeleistä jaloin, päätyi digimuotoon useasti. Täällä aiemmin jo käsittelin monin tavoin ongelmallisen Samantha Fox -teemaisen version aiheesta, ja nyt tutustutaan sitä edeltäneeseen yritykseen.

Animated Strip Poker (Knightsoft, 1985) on sekä parempi että huonompi kuin neiti Foxin nimikkojulkaisu. Otetaan ne hyvät puolet ensin: Animated Strip Poker on monin verroin pelattavampi jo pelkästään siitä syystä, että toiminta on ripeämpää. Tietokone ei missään vaiheessa saa SF-pokerin kaltaisia analyysihalvauksia, vaan toiminta etenee rapsakkaasti. Tämän lisäksi peli jakeli äsken kokeillessani hövelisti hyviä käsiä, joiden avulla jopa kaltaiseni käsi onnistui pääsemään Mindyä vastaan voiton puolelle. Vaatteiden riisumiseen asti en sentään jaksanut. Eikä tarttekaan kun neiti korttihain koko olemus animointeineen löytyi netistä (girls.c64.org!) giffinä, näin ikään:

g_animatedstrippoker_gal_01

Tuossa siis kaikki mitä nähtävänä on, mistä pääsemmekin siihen pelin huonompaan juttuun, joka yleistettäköön koskemaan näitä strippipokereita ylipäätään: kunpa pelintekijät olisivat sisäistäneet sen faktan, että kun alastomia bittejä tänne on tultu katsomaan, niin niiden pitäisi sitten olla katsomisen arvoisia. Ei pahalla, Mindy, mutta sinä näytät viivapiirrokselta. Sam Fox sentään oli digitoitu, joskin suttuisesti, mitä tekniikkaa vielä 90-luvullakin jotkut julkaisijat käyttivät. Se ainoa hyvä räsypokka kuusnepalle sisälsi paljon hyvin piirrettyjä kuvia, ja pääsen sen pariin kyllä tästä kunhan nämä huonot on hoideltu alta pois. Muistikuvat siitä milloin ja mitä kautta Animated Strip Poker minulle aikoinaan päätyi ovat hataria. Kopio jostain kaverilta, mutta tähän en muista mitään kielletyn tuntua liittyneen. Niin lattealta tämä jo silloin tuntui.

Pari maininnan arvoista seikkaa kuitenkin vielä lopuksi. Ensinnäkin Animated Strip Poker puhuu: ”Press any key to deal the cards” toistuu säännönmukaisesti, mutta sen verran onnistuneesti ettei tympäise. Ja onhan tuo Pelle Pelottoman apulaisen mieleen tuova hehkulamppupäinen pataässä mitä sympaattisin hahmo. Hän olisi ansainnut vaikkapa oman korttipelien sarjan. Tai tasohyppelyn.

#64 – Samantha Fox Strip Poker

S 064 Samantha fox strip poker

Räsypokkaa simuloitiin kuusnelosella usemmankin julkaisun voimin, mutta kyllä eittämätön fakta on se, että vaikka aiheesta parempiakin pelejä ilmestyi, ehdottomasti maineikkain oli Samantha Fox Strip Poker (Martech, 1986). Aikansa (imagoltaan melko kiltin) povipommin nimen käyttö lienee maksanut Martechille pitkän pennin (sama firma muuten julkaisi myös edellä käsittelemäni Eddie Kidd Jump Challengen… ja itse asiassa aika monta muuta julkimopeliä – hyväksi havaittu strategia kohtalaisen pieneltä firmalta?), mutta käsittääkseni peli sitten myikin oikein kivasti. Jopa runsaasti, ollakseen lopulta hyvin yksinkertainen ja pelattavuudeltaan aika kankea pokeri, ryyditettynä melko heikkotasoisesti digitoiduilla otoksilla neiti Foxista.

Itse taisin saada pelin käsiini myöhään, 90-luvun puolella ehkä vasta, jolloin muutamia muitakin pokereita, niin tyttöstenkuvilla kuin ilman, oli tullut vastaan. Eikä tämä kyllä maineensa veroinen ollut, mutta miten olisi voinutkaan, kun Samantha päihitti minut kerta toisensa jälkeen. En varmaan saanut hänen aloituskuvaansa edes aurinkolasien vertaa koskaan riisuttua ennen kuin kyllästys iski – mutta haluan huomioitavana asianhaarana tässä nostaa esiin, ettei minulla varmaan teininä ollut kovin selvää hajua pokerin säänöistä eikä varsinkin englanninkielisistä termeistä. Kunhan jotain läimin menemään. Mutta kun Risto Siilasmaa pelin MikroBitti-arviossaan harmittelee Samanthan heikkoja pelitaitoja, niin en totisesti voi tähän näkemykseen yhtyä. Äsken emulaattorilla koitin josko näin vanhalla iällä sujuisi paremmin. Ms. Fox päihitti minut neljästi kunnes taas luovutin. Ei ole pokeri minun lajini selvästikään.

Mielenkiintoisena sivuseikkana on mainittava, että sen verran riskaabelina julkaisuna tällaista räsypokkaa vielä vuonna -86 pidettiin, että tekijät kätkeytyivät salanimien taakse. Sekä pelin koodannut Simon Nicol (jonka kynästä on pari hyvin korkealle arvostettua kasibitti-peliä lähtöisin) että musiikista vastannut SID-guru Rob Hubbard on kumpikin kreditoitu pseudonyymein. Olisihan vallan kauheaa ollut tällaiseen bestselleriin tulla yhdistetyksi. No, kummankaan työn taso ei ole hirveän korkealla tässä, joten voi olla että salanimet johtuvat osin siitäkin. Kuten jo alussa sanoin, parempiakin versioita aiheesta löytyi.