Meri, tuo paljon avaruutta käymättömämpi korpimaa, mitä tulee tietokonepeleihin. Vahva aavistus on, että asiantila on sama vielä nykyäänkin, mutta ainakin 80-luvulla tilanne oli tämä – toisaalta nyt kun muistelen, niin useampi vetinen peli on jo tässäkin blogissa käsitelty. Ehkä ongelma olikin siinä, että aiheesta ei saatu koskaan tempaistua mitään megahittiä. Ainakaan Seaworld (Romik Software?, 1984) ei sellainen ole. Peli on aikakaudelleen hyvin tyypillinen perushuttu, jossa seilataan vesillä (meren sijasta tulee kyllä lähinnä joki tästä kapeasta käytävästä mieleen) ja räjähdetään jos osutaan mihinkään. Muuta tavoitetta en pelissä ole keksinyt kuin perille pääseminen, mutta onhan toki tavoite sekin, ihan elämässäkin, jopa kunnioitettava.

Seaworldista on vastuussa ruotsalainen koodarikaksikko, jonka muita pelejä samoihin aikoihin on julkaissut Romik Software, ja vaikka tietokannat näyttävätkin Seaworldin julkaisijan kohdalla nykyään pelkkää kymysmerkkiä, onnistuin eräältä keskustelupalstalta löytämään väitteen tukemaan nimenomaan Romikia julkaisijana. Väliäkö tuolla nyt niinkään, mutta onhan se hyvä olla pedantti… Itselleni Seaworld on piirtynyt tarkasti mieleen olemalla mukana siinä ihan ensimmäisessä joukossa pelejä joita kaverilta kopsasin, kun keväällä 1990 sain kuusneloseeni levyaseman. Olihan siellä International Karatea ja muuta modernimpaa toki enimmäkseen, mutta siellä mukana myös aiemmin tuntematon Seaworld – joka ei siis missään tapauksessa tehnyt mitään lähtemätöntä vaikutusta. Oikeastaan peli on aika tylsä. Ei siis huono. Kun otetaan huomioon julkaisuvuosi 1984, tämä on ihan ok tekele, mutta omaperäisyyspisteitä ei rapise kuin meriteemasta.

Paitsi että ehkä pelaajan paatin ohjaus on vähän poikkeavampi: joystickia ylöspäin työntämällä vene ampaisee eteenpäin siihen suuntaan mihin keula sattuu osoittamaan, ja alasvääntö jarruttaa, lopulta pysäyttää. Sivusuunnassa vene kääntyy asteittain myötä- tai vastapäivään, ja näillä sitten mennään kapeikkojen ja mutkien keskellä, läpi avautuvien ja sulkeutuvien porttien, varoen bensan loppumista… Normi tunneliremellys siis, uusin puittein vain. Se että pelissä on vain yksi elämä ja ensikosketus mihinkään muuhun kuin veteen tai bensakanisteriin on välitön game over – – no, se on ehkä vähän lannistavaa. Ei tällaista oikein jaksanut pelata silloinkaan, saati nyt. Mutta jotain oudon sympaattista Seaworldissa on, ellei sitten nostalgia jo nykyisin saa kaikkia näitä vanhimman ikäluokan pelejä ruusunpunaisiksi. No todettakoon että vesistöä reunustavat maisemat ovat hauskannäköiset huviloineen ja perunamaineen.