#33 – Camelot Warriors

Kaikki mitä juniorina tiesin kuningas Arthurin taruista oli peräisin Monty Pythonilta, elokuvasta jolla oli kovan luokan kulttimaine (välituntipuheet tosin korostivat sitä että leffa oli vertalennättävä väkivaltakuvaus eikä niinkään komedia) jo ennen kuin sen lopulta ensi kerran näin ja vaikutuin kuten kaikki. Ihan tarkkaan ei käynyt ilmi kuka se Monty Python siinä oli, ja vasta paljon myöhemmin selvisi että saman otsikon alla oli tv-sarjaakin olemassa. Satunnaisesti nämä kuningastarut tulivat vastaan myös peleissä, ja ennen kaikkea Camelot oli minulle tietysti 90-luvun alussa kovan luokan tanskalainen demogruuppi, mutta koska tämä ei ole demoblogi niin ei siitä enempää.

Camelot Warriors (Ariolasoft, 1987) osuu kuusneloskauteni loppupäähän, jolloin keräilymielessä hamstrasin pelejä, joita en ollut vielä nähnyt. Apuna oli Zzap!64:ssä julkaistu indeksi kaikista lehdessä arvostelluista peleistä – keräsin siitä talteen kaikki ne joiden nimet eivät sanoneet minulle mitään ja etsin sitten niitä muutamien ulkomaisten kontaktien kautta. Ainakin ranskalainen Thomas ja ruotsalainen Johan olivat suureksi avuksi, ja oletan että myös Camelot Warriors saapui luokseni toiselta heistä.

Nettikommentteja lukiessa selviää että tällä pelillä on vannoutuneet faninsa. Voi olla että itsekin muistelisin lämmöllä jos olisin tämän tuoreeltaan saanut käsiini, mutta 90-luvulla useimmilla peleillä oli minulle enää kuriositeettiarvoa – en Camelot Warriorsillekaan juuri kokeilua enempää uhrannut aikaa. Keskiaikaista tunnelmaa huokuva tunnusmusiikki on toki mainio, ja onpa grafiikkakin ihan ok, mutta muuten tämän pyöreän pöydän ritarin taival on melko tuskainen. Hän heittää henkensä kaikkeen: pieni sinilintunen saa osuessaan tämän brave sir knightin vainaaksi, hän kuolee kävellessään päin pensasta, ukkovarpaan kokoinen kivi estää hänen matkantekonsa. No, tokihan ritari osaa hypätä: niin pituus- kuin korkeushypynkin maailmanennätyksiä laakista rikkova loikka (vauhditta!) on hänen ainoa väistöliikkeensä, ja johtaa huomattavasti useammin kuolon kitaan kuin turvaan. Mutta minkäpä ritari atleettisuudelleen voi.

Toimintaseikkailuhan tämä on. Jotain tehtävää suoritetaan, jotain esineitä kerätään, vahvaa hallusinogeenin vivahdetta on ilmassa kun lihansyöjäkasvit kolkuttelevat leukojaan ja mulkosilmäiset vihreät pallukat kävelevät vastaan. Ja tappavat urhean ritarin tietenkin laakista. Suosittelen kaikille kasibittimasokisteille.