Maailma tuhoutuu, minkäs teet. Mutta ihmiskunnalla on vielä toivoa! Vaikka yötaivaalle onkin ilmestynyt uhkaava musta aukko, on aluksellinen ihmisiä lähdössä Maan pinnalta matkaan kohti uusia, parempia kuvioita. Vai onko? Sinne mustaan aukkoonhan kyseinen evakkoreki syöksyy vailla tolkkua, ja sen kautta warpataan sellaisiin normaaleihin paikkoihin kuin keskiaikaisen linnan käytäville tai leppoisaan maalaismaisemaan.
The Milky Weigh (Argus Press, 1986) on täyttä trippiä. Asioiden mittasuhteet heittävät häränpyllyä, kun pilvenpiirtäjän kokoinen avaruusalus seilaa välillä ahtailla linnankäytävillä, musta aukko möllöttää kaupungin taivaanrannassa ja iloisesti hymyilevän kuunsirpin sakaraan osuessa alus räjähtää tulipalloksi. Varsinaista taustatarinaa peli ei tarjoa, mikä toisaalta saa pelaajan mielikuvituksen kutittumaan liikkeelle. No, ainakin minulle niin kävi penskana, kun tätä kaverin 30 Games -kokoelmalta löytyvää peliä pelattiin. The Milky Weigh menee samaan kategoriaan kuin vaikkapa Demons of Topaz tai Galactic Gardener – niitä ihan ensimmäisten pelaamieni kuusnelospelien joukossa olleita teoksia, joiden surrealistisen epätodellisilla maailmoilla oli valtava vaikutus ei ainoastaan omaan käsitykseeni pelien perusolemuksesta, vaan ylipäätään fiktiivisten maailmojen mahdollisuuksista. Muistan, miten tämä peli kiinnosti minua lähes pakkomielteisesti. Sen välittämä kuva todellisuudesta oli niin surrealistinen, että meni jo dadaismin puolelle, mutta helvetti että se oli kiehtova. Omaa todellisuuskuvaani tällainen ”maailmoja maailmoissa”-rakennelma muokkasi merkittävällä tavalla.
Pelinä The Milky Weigh ei toki ole kovin erikoinen, mutta silti tuon täällä monesti jo mainitsemani kokoelman paremmasta päästä. Tämä oli siitä sekalaisesta sillisalaatista niitä, joiden pariin palattiin. Periaatteessa kyseessä on tasan sama konsepti kuin samalta kokoelmalta löytyvässä Landerissa – pikselintarkasti navigoiden on ohjattava painovoimaa ja omaa inertiaansa vastaan kamppaileva alus kapeita käytäviä pitkin kohteeseensa. Mutta siinä missä Landerin ankea vihreä Mars-maisema ei pelaajaa koukuttanut, Milky Weigh tarjoaa outoja (toki varsin simppelillä grafiikalla kuvattuja) maailmoja, vieläpä siten, että aloitusruudun jälkeen lennähdetään ilmeisen sattumanvaraisesti milloin minkäkinnäköiselle tasolle. Mukavastihan pelin ikää pidentää tuollainen ominaisuus, ja hivenen pelaajaystävällisempikin tämä versio teemasta on kuin Lander; aluksen ohjaustuntuma on parempi, ihan ensimmäinen pikselinkosketus ei edes tapa. Ja onpa joissakin kentissä mukana jopa vähän muuta elämää, painovoiman suuntakin vaihtelee.
Sympatiapisteitä annan Milky Weigh’lle täydet sata, vaikka se onkin pelinä melko primitiivinen, etenkin copyright vuodelle 1986 hämmentää. Julkaisijaksi merkitty Argus Press toi markkinoille myös tuon 30 Games -kokoelman. Lieneeköhän niin, että osa peleistä on kustantajan omista arkistoista kasattua puolivillaista kamaa, jota ei ole kehdattu sellaisenaan pistää myyntiin? Kyllähän tämäkin teos on vuoden 1986 peliksi jo aivan naurettavasti ajastaan jäljessä. Mutta väliäkö tuolla. Vaikka oli kulunut ehkä 35 vuotta siitä kun viimeksi Milky Weigh’tä pelasin, sen maisemat näyttivät nyt Macbookin näytöltäkin tutuilta. Sen maailmoista toisiin vievät mustat aukot, sen surrealistiset värikkäät rakennukset, sen ryhdikkäät linnanmuurit ja tähtitaivaat. Huomasin liikuttuvani.
Run / Stop - Restore 