Koulumaailman viidakon lait eivät, ehkä ihan onneksi, päätyneet kovin usein tietokonepelin aiheeksi. Tässä blogissa jo käsitelty Skool Daze oli lähestymistavaltaan realistisempi (sikäli kuin se 80-luvun tietokonepelien puitteissa oli mahdollista), ja nyt on vuorossa se rempseämpi remellys, Mikie (Imagine, 1986).
Eroa peleillä tosiaan on. Skool Daze on ruma ja kankea, epäselvä ja ankea, äänimaailmaltaan askeettinen. Mikie taas on superaktiivinen, kirkkaan värinen ja vauhdikas, pelin taustalla soi Martin Galwayn huikean hektinen Hard Day’s Night -versio, ja realistisesta koulumiljööstä ollaan suunnilleen niin kaukana kuin mahdollista. Vauhdikas tempo – ja siihen sisältyvä vaikeus – selittyy tietysti osin sillä, että Mikie on käännös Konamin kolikkopelistä, mutta ei lukeudu legendaarisen yhtiön muistetuimpiin teoksiin, kenties osin jo aihepiirin arkipäiväisyyskin sen estää. Joka tapauksessa kyseessä on romanttinen juonikuvio: pelaaja on pellavapäinen Mikie, koulun hurmuripoika, jota eivät kiinnosta esim. sellaiset asiat kuin tunnilla paikallaan istuminen tai toisen henkilökohtaisen tilan kunnioitus. Mikie rakastaa palavasti jossain toisella tunnilla olevaa tyttöystäväänsä, ja tälle pitäisi saada lähetettyä viesti. Aikana ennen kännyköitä tämä ei ole kauhean helppoa: on kerättävä sydämiä, joista sitten muodostuu kirjaimia… jotain siihen suuntaan, eihän tämänkään pelin taustatarinoihin niin kauhean tarkkaan silloin aikoinaan perehdytty.
Koulumaailmasta Mikie antaa kyllä erikoisen kuvan. Luokan (muistaakseni jokaisen luokan, mutta ainakin ykköstason) ainoana poikana Mikie erottuu joukosta. Hän kerää sydämiä, joita tytöt piilottelevat tuoliensa alla; niihin pääsee käsiksi tönimällä tytöt pois istuimiltaan, minkä seurauksena nämä vain singahtavat toisen, tyhjänä olevan pulpetin ääreen. Iäkäs miesopettaja jahtaa Mikietä ympäri luokkaa heittäen tätä välillä tekohampaillaan (!). Luokan tytöt ovat passiivista saparopäistä massaa, eivätkä ole kaaoksesta moksiskaan, vaan viittaavat innokkaasti opettajalle, jolta ei heille liikene huomiota senkään vertaa kuin Mikieltä, jolle tytöt sentään ovat pois tieltä tönittävä välikappale oman tavoitteen saavutukseen. ”Failure teaches success”, lukee liitutaululla. Kaikkea tätä voisi analysoida pitkällisestikin. Jo silloin kun itse kouluikäisenä tätä pelasi, pelin asetelma tuntui hiukan, jos ei nyt ongelmalliselta tuolloin, niin ainakin vähän hämärältä. Ei tämä ”koululta” vaikuttanut senkään vertaa kuin Skool Dazen brittiläinen sisäoppilaitos.
Kaverilla oli Mikie osana kokoelmaa Konami’s Coin-Op Hits, ja sen myötä peliä tuli pelattua kohtuullisen paljon aika varhain omalla kuusneloskaudellani. Se ei ollut tuon kokoelman heikoin peli, mutta ehkä toiseksi heikoin – hauska, mutta yksipuolinen ja vaikea. Pirullisen vaikea oli myös saman kokoelman Green Beret, mutta kyllä yksin armeijaa vastaan käyvän sotamiehen pelaaminen oli tuonikäiselle aika tavalla mieluisampaa kuin sydänten kerääminen koulun hurmuripoikana. Ei Mikie tainnut olla mikään hitti kolikkopelinä, eikä sitä ollut kuusnelosversiokaan onnistuneesta toteutuksesta huolimatta. Hauskaa hypertoimintaa hetken aikaa kuitenkin.
Run / Stop - Restore 