#264 – Smurfen

S 264 Smurfen

Smurffeista ei koskaan ilmestynyt virallista peliä kuusneloselle. Mikä smurffaava vääryys! Mutta eri tasoisesti kotikutoisia epävirallisia virityksiä kyllä sitten riitti. Niistä Smurfen (???, 1985) lienee tunnetuin, ja oli minullakin kopiona kasetilla jo varhain.

Päällisin puolin pelin harrastajalähtöisyys näkyy ideaköyhyydessä: pelaajan ohjaama smurffi kävelee ruutu kerrallaan näkyvässä maisemassa vasemmalta oikealle, ja joka ruudussa on aina jokin henkeä uhkaava elementti josta pitää selvitä. Nämä vaaratekijät ovat sellaisia kuin aita ja ruohotupsu, joten ei tässä nyt kovin hiuksianostattavan viihteen äärellä olla… Jo penskana ymmärsin ettei tämä ole virallinen lisenssi, osaksi siksi että minkään firman nimeä ei alkuruudussa ole, ja toisaalta siksikin että onhan tämä ihan naurettavan monotoninen ja ankea peli. Sikäli oli siis yllätys kun vuosia myöhemmin selvisi, että Smurfen on itse asiassa kohtalaisen suora kopio amerikkalaiselle Colecovision-konsolille vuonna 1982 julkaistusta pelistä Smurf: Rescue In Gargamel’s Castle. Kuka pelin onkaan kuusneloselle koodannut, on sisäistänyt tämän ehkäpä aika nuorelle yleisölle suunnatun teoksen olemuksen hyvin, ja niin tämä jännittävä Smurffiinan pelastamiseen tähtäävä seikkailu on ikuistunut myös osaksi kuusnelosen historiaa. Ja oikein hyvin taisi käyttäjältä toiselle kopioituakin, niin moni tätä muistelee pelanneensa.

Parhaiten pelistä on kyllä jäänyt mieleen musiikki. Ilman mitään erityistä syytä tämän smurffauksen taustalla nimittäin soi oikein pätevä versio Michael Jacksonin kappaleesta Billie Jean; ja vaikka itse en junnuna alkuperäisteosta tuntenut niin diggailinpa kuitenkin. Smurfen latautui kerran jos toisenkin koneeseen vain siksi, että vaikka itse peli oli tylsä (joskin omassa zenmäisessä tasapaksuudessaan toki viehättäväkin), niin se taustalla soiva musiikki oli ihan timanttia. Ei se millään tavoin sopinut tähän leppoisaan metsäkäyskentelyyn (ja kerran soituaan loppuun ei kappale ala enää edes gameoverin jälkeen uudestaan, vaan siitä eteenpäin saa pelata hiljaisuudessa), mutta väliäkö sillä sitten. Hyvin smurffasi näinkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s