#241 – Cloud Kingdoms

C 241 Cloud kingdoms

Kun olin nassikka, mummulassa oli sellainen puinen labyrintti, jonka kallistussuuntaa sai käänneltyä namiskoilla, ja jossa holtittomasti rullaileva kuula piti saattaa maaliin väistellen puuhun porattuja koloja. Cloud Kingdoms (Logotron, 1990) on digiversio juuri tästä. Toki pelaaja ohjaa nyt labyrintin sijasta itse kuulaa – eli kerrassaan ilmeikästä palloa, joka toki kohtuullisen rämäpäisesti liukuu ja harppoo pitkin sokkeloa, jossa tyhjyyteen avautuvista aukoista ei totisesti ole pulaa. Lisävipinää tuovat lukitut ovet joita varten pitää kerätä avaimia, sokkelojen enemmän tai vähemmän tappavat asukkaat ja niin edelleen. Pääpaino on kuitenkin reitin löytämisellä, eikä tällainen perustason sokkelopeli muuta tarvitsekaan jos toteutus toimii.

Cloud Kingdoms onkin taiten tehty. Pelistä vastaa ääniä myöten (ja totta puhuen musapuolen olisi voinut ulkoistaa jollekin vähän perehtyneemmälle…) Dene Carter, jonka aiempiin krediitteihin ei muuta lukeudu kuin klassinen Druid, jossa Carter toimi graafikkona. Hyvin sujuu myös koodinvääntö: vuotta tai paria aiemmin julkaistuna Cloud Kingdoms varmasti muistettaisiin paremminkin, nyt se on näitä kuusnelosen myöhäiskauden pelejä, jotka, elleivät olleet jotenkin poikkeuksellisen upeita, katosivat sinne budjettipelien ja leffalisenssien harmaaseen massaan. En minäkään tälle juuri aikaa uhrannut. Muistan kyllä kun peli maailmalta luokseni tipahti, olin tainnut Zzap!in kehuvan arvostelun lukea, ja odotuksiakin saattoi olla, koska onhan tämä juuri meikäläisen pelityyppiä. Mutta sikälikin ollaan wanhan ajan kuusnepapelin äärellä, että vaikea tämä on kuin piru. Ei ohjattavuus sinällään takkuile, mutta sokkeloiden layout vaatii niin armotonta keskittymistä ja pikselintarkkaa sompailua kuolemavaarojen välissä, etten jaksanut paneutua. Se on sääli, koska moitteettoman teknisen toteutuksen lisäksi Cloud Kingdoms tarjoaa erään harvinaisen ominaisuuden: kertakaikkisen mieleenjäävän päähenkilön. Tämä kulmat julmassa kurtussa kulkeva ja katsettaan menosuuntaan kääntelevä (ja pudotessaan järkyttyvä) pallo on tavattoman sympaattinen, etenkin koska on, no, pallo. Niitähän kuusnelosen peleissä päähenkilönä kyllä nähtiin, mutta toista yhtä persoonallista ei tullut vastaan.

Sen mummulan puulabyrintin parissa viihdyin alta kymmenvuotiaana kyllä aikani, vaikka varmaan en ikinä saanut kuulaa maaliin asti. Yläasteikäisenä ei enää hermo riittänyt, ja vaikka hyväksi peliksi totesinkin, Cloud Kingdoms katosi kokoelmastani silti nopeasti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s