#238 – Bouncing Heads

B 238 Bouncing heads

On tietenkin selvää, että Bouncing Heads (Zeppelin Games, 1991) ei ole mikään klassikko. Se ei ole edes mitenkään poikkeuksellisen laadukas, ei oikeastaan kovin omaperäinenkään peli. Mitäpä tuosta. Heti kun sen ensi kerran kuusneloseeni latasin, todennäköisesti täysin tietämättömänä siitä mitä oli luvassa, huomasin olevani juuri kuin minulle räätälöidyn ajanvietteen parissa: on sokkelo ja kerättäviä asioita, on vihollisia, on aikaraja, on exit jonka kautta poistua, ja on taso tasolta yhä kasvava määrä mitä oudoimpia elementtejä: vipuja, jäätä, katoavia laattoja, teleportteja ja ponnahduslaattojakin taisi olla, ties mitä kaikkea. Sydän pamppaili heti ensimmäisen levelin alussa, kun tajusi miten paljon nähtävää ja tehtävää tässä pelissä olisi…

Ja olihan siinä kyllä. Mutta on sekin tosiasia, ettei Bouncing Heads ole mikään laatutuote. Esimerkiksi Zzap!64:n lyhyt palstantäytearvostelu on aika suorasanainen siitä mitä mieltä se pelistä on, ja ymmärränhän minä, että kaikennähneelle arvostelijanplantulle tämä on vain yksi miljoonasta halpapelistä. Mutta jokaisella on omat heikot kohtansa, ja minä satuin pitämään tämäntyylisistä peleistä, joten en osannut kaivata esimerkiksi musiikkia tai kauniimpaa grafiikkaa, en tarvinnut muuta kuin sen jo valmiina läsnä olevan houkutteen pelata edemmäs jotta näkisi miten nyrjähtäneiksi nämä sokkelot alati monimutkaistuessaan kävisivät. Nopeasti kuvailtuna Bouncing Heads on eräänlainen Pacman-variantti, jossa tarkoitus on ponnahtelevalla päällä edeten kerätä tarpeellinen määrä labyrintin lattialla törröttäviä huulia. Poloisen pään leukoihinsa kontaktihetkellä jauhavat hirviöt asuttavat sokkeloita, ja nopeasti etenevän pään henki on jatkuvasti vaarassa – onneksi sentään laidan yli ei voi pudota tyhjyyteen. Muutamaa vuotta aiemmin julkaistussa pelissä tämä olisi varmasti ollut hengenheittotavoista yleisin.

Ei minulla tosiaan ollut mitään odotuksia kun Bouncing Heads joltakin maailmalta saapuneelta disketilä löytyi, mutta muistan oikein hyvin, että tämän parissa kului aikaa. Jotakin sympaattista pelin kömpelyydessäkin on, mutta ennen kaikkea Bouncing Heads on jonkun minunlaiseni pelaajan laatima kunnianosoitus kaikille niille 80-luvulla julkaistuilla hyppely- ja kiipeilypeleille, jotka jättivät vaikutealttiiden lasten mieliin lähtemättömän jäljen. Julkaisija Zeppelin Games oli muuten viimeisiä kuusnelosen parissa sinnitelleitä firmoja, jonka arvostetuin kausi oli vuonna 1991 vasta tulossa. Kun aiemmin budjettipelimarkkinoita hallinneet Mastertronic ja Codemasters alkoivat suunnata uusille koneille, jäi tilaa tuoreemmilla yrittäjille, ja niiden joukosta Zeppelin nousi kirkkaimpana esiin. Kyllä firman pelejä tuli paljonkin vastaan noina viimeisinä kuusnelosvuosina, mutta ei ainuttakaan yhtä hyvää kuin Bouncing Heads.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s