#229 – Skool Daze

S 229 Skool daze

”Open world” on nykypeleissä muodikas käsite, mutta ainakin näin jälkiviisaasti ajateltuna oli tämän lajityypin esiasteita olemassa viljalti jo kolmekymmentä vuotta sitten. Esimerkkinä vaikka Skool Daze (Microsphere, 1985), jossa pelaaja astuu normaaliin brittiläiseen sisäoppilaitokseen ja saa remeltää sen käytävillä ja luokkahuoneissa suhteellisen vapaasti. Toki tunneillakin voi istua, mutta muuten saa ampua ritsalla, varastaa esineitä, kirjoitella rivouksia liitutaululle ja sen sellaista. Ilmeisesti tässä on kyllä jonkinnäköinen juonellinenkin asetelma: ainakin olen ymmärtänyt, että peli on mahdollista päästä loppuun. Mutta mitäpä minä sellaisista. Itse asiassa Skool Daze (lausutaan ”skool datse”) sai minut miettimään tietokoneella pelaamisen tavoitteita noin laajemminkin. Ainakin omalla kohdallani pelin läpäiseminen tai edes jonkin etapin saavuttaminen oli tavoitteena vain harvoin. Pelit olivat ajanvietettä. Kunhan sai jonnekin hukattua puolituntisen ilman että oli tylsää, oli jo voiton puolella. Luoja miten tuhlattu lapsuus.

Mutta se siitä. Skool Daze löytyi kopiokaseteilta, ei tämän pienen kustantajan (Microspheren ainoa julkaisu ainakin kuusneloselle) peliä varmaan koskaan ole edes Suomessa myyty. Pienimuotoinen hitti tämä kuitenkin kaveripiirissä oli; ei autenttisen koulupäivän pelaaminen ole ideana ollenkaan huono, varsinkaan kun peli antaa mahdollisuuden nimetä niin opettajat kuin muutamat keskeisistä oppilaistakin itse. Voi sitä naurua kun luokan hikipinko oli pelimaailmassakin se, joka juoksi kantelemaan rehtorille toisten rötöksistä… Joskin on heti todettava, että tämä englantilainen käsitys oppilaitoksesta poikkesi kokolailla täydellisesti 80-luvun suomalaisesta peruskoulusta. No, pysyi tässä nyt sentään kärryillä mistä oli kyse milloinkin.

Toteutukseltaan Skool Daze on melko onneton. Äänet ovat kankeat ja se jatkuvasti soiva fanfaarinpätkä riipii hermoja. Spectrumista käännetty (oletan) grafiikka on aivan hirveää, ja itse asiassa lienee suurin syy siihen, ettei peli näinkään oivallisella idealla koskaan ole noussut kuusnelos-klassikkojen joukkoon. Kyllä tätä kaverin tai parin kanssa jaksoi aina vähän aikaa naureskella, jos viljeli omia nimiä pelin hahmoille. Mutta kyllä Skool Daze on toteutukseltaan niin antiikkinen, jopa amatöörimäinen, että ärsyttihän se jo tuolloin. Koulumaailmaan sijoittuvia pelejä oli niin vähän (äkkiä tulee toisena mieleen vain Imaginen Mikie), että niiden olisi kaikkien toivonut olevan hyviä. Oltiin sentään pelien pääsääntöisen kohderyhmän keskeisimmän arkitodellisuuden äärellä. Koulu oli jo valmiiksi ankeaa – ei siitä tehtyjen pelien olisi enää pitänyt olla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s