#215 – Le Mans

l 215 le mans

Autourheilun kuninkuuskoitoksiin kuuluu Le Mansin 24 tunnin ajo, ja se on luonnollisesti vääntynyt peliksikin, joka tosin meidän tylsän todellisuutemme sijaan tapahtuu jossain paljon jännittävämmässä maailmassa: yö ja päivä vaihtuvat kuin napista painaen edestakaisin, rata peittyy parin kurvin ajaksi peilijäähän palatakseen taas ennalleen, kanssakilpailijatkin ovat kaikki mielenhäiriöisiä. Tässähän on ihan klassikon ainekset kasassa.

Le Mans (Commodore, 1982) on aikakaudelleen tyypillinen julkaisu. Ihan kuusnelosen alkuvuosina (peli on samana vuonna pistetty markkinoille kuin itse masiina) tämän koulukunnan ajopelejä ilmestyi useitakin – siis ylhäältä nähtyjä pitkää vierivää rataa kuvaavia – mutta syystä tai toisesta ne jäivät pois muodista nopeasti. Niin kolmiulotteinen näkymä kuin yhteen ruutuun sijoittuva Super Sprint -henkinen kurvailukin menivät suosiossa ohi, ja tämän vuoksi Le Mansissa ja lajitovereissaan onkin tupla-annos retrofiilistä nykyisin. Nämä tuntuivat vanhanaikaisilta jo silloin kun näitä on itse ensi kerran pelannut.

Tämä ei tietenkään estä sitä etteikö Le Mans olisi mainio peli, ja se on. Myös Pinball Spectacularista vastuussa ollut Hal Laboratory on tehnyt oivallista työtä, ja Le Mans on paitsi erittäin pelattava, myös mukavan addiktiivinen. Tavoite on selkeä: saavuta tietty pistemäärä tietyssä välietappiajassa, ja kisa jatkuu. Pisteitä saa ohittelemalla muita autoja, jotka, kuten todettua, käyttäytyvät kuin kuski olisi vakavan sairauskohtauksen kourissa: surutta seilaavat kapean radan laidalta toiselle, ja toisaalta takaakin ampaisee välillä suoraan pelaajan auton läpi tai yli jyrääviä kisatovereita, mistä seuraa pakollinen varikkokäynti (onneksi varikko ilmestyy aina instanttina kohdalle kun sitä tarvitaan) ja tuskallinen ajanmenetys… Hyvää, yksinkertaista settiähän tämä on. Ei turhaa kikkailua, ei monimutkaisia sääntöjä tai tavoitteita. Välillä päälle napsahtaa yö (valokeilaefekti on onnistunut) ja välillä rata saa jääpinnan, löytyypä kapeikkoja ja mutkiakin. Silti Le Mans on ennenkaikkea nautinnollista arcadejelua ilman realismivaatimusten kehleita.

Omasta kokoelmastani tämä löytyi sieltä mistä suurin osa peleistä: kopiona kasetilta, sieltä Frogger-kloonien, hilpeiden vanhojen tasohyppelyiden, maailman yksinkertaisimpien shoot’em uppien ja vastaavan ikivanhan sälän keskeltä. Kyllä Le Mans siinä joukossa oli ihan edukseen. En tätä koskaan mitään pitkiä sessioita pelannut, mutta varsinkin vuoden -82 julkaisuksi tämä on aika pirun pelattava kyllä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s