#214 – Green Beret

g 214 green beret

Se tavallinen skenaario: yksi jalkaisin liikkuva mies vastaan vihollisvaltion kokonaiset asevoimat. Näistä lähtökohdistahan pelejä tehtiin tusinoittain, mutta tästä tasapaksuhkosta joukosta Green Beret (Imagine, 1986) erottuu kyllä edukseen. Konamin kolikkopelistä tehty käännös on takuuvarmaa työtä – niin alkuperäisteoksen napakaksi hiottu pelattavuus, kuin Oceanin (joka julkaisi arcadekäännöksensä Imagine-merkin kautta) vakiopalkatun tiimin käännöstyökin. Ohjelmoinnista vastannut David Collier on varsinkin homman tasalla, ja vaikkei mies lukeudukaan tunnetuimpiin kuusneloskoodareihin, hän lienee yksi lahjakkaimmista tuolloin vaikuttaneista. Enimmäkseen Collier käänsi nimenomaan kolikkopelejä, mutta esimerkiksi varsin arvostettu Rambo on hänen käsialaansa.

Itse törmäsin Green Beretiin varhain. Se oli mukana kaverin ostamalla Konami’s Coin-op Hits -kokoelmalla, johon oli koottu läjä näitä Imaginen taidolla kääntämiä kolikkopelejä. Hyvää settiä koko boksi, vieläpä Martin Galwayn kulta-aikojen soundtrack joka pelissä. Voi sitä tunnetta kun nämä ikimuistoiset melodiat pauhasivat suuresta olohuoneen telkkarista… Pitkiä iltapäiviä koulun jälkeen tuli kaverin luona vietettyä tuolloin, aikana ennen kuin itselläni vielä kuusnelosta olikaan. Nämä Imaginen taidolla tekemät pelit olivat niitä joiden parissa aikaa tuli vietettyä eniten tuolloin; pelien määrä oli vielä vähäinen silloin kun ei oltu vielä kopioimisen pariin ajauduttu, mutta onneksi tarjolla oli laatutavaraa. Vahva veikkaus on, että Green Beret oli tuosta Konami-kokoelmasta eniten pelattu. Ainakin sen ykköstaso on pysyvästi syöpynyt alitajuntaan, niin taajaan sitä tuli tahkottua.

Ykköstaso nimenomaan siis. Koska vaikeahan tämä peli on kuin piru. Ja olisihan varmaan vaikeaa tosielämässäkin lähteä juoksentelemaan vihollisen sotilastukikohtaan keskellä kirkasta päivää vain veitsi aseenaan. Onneksi vihollisetkaan eivät juuri ammu, kunhan juoksevat päin. Ja sitten, sinä puolen sekunnin hetkenä jona vihollinen on tarpeeksi lähellä tapettavaksi muttei vielä kohdalla, heiluu veitsi. Toki pientä lisäasetta saa matkan varrelta poimittua, ykköstasolla ainakin kolme latinkia sisältävän liekinheittimen – melko brutaalia tappohommaahan tämä on. Missä ovat tuliaseet? Kuka kieroutunut ihminen tämän pelin on suunnitellut?

Kun peli on tehty hyvin, ei vaikeus haittaa, ja Green Beret tosiaan on. Grafiikka on todella nättiä, tuntuma peliin on äärimmäisen napakka, ja toki Martin Galway pistää äänipuolella menemään täysin estoitta. Efektit ovat tehokkaita, taustalla paukuttaa fiilistä nostattava militaristinen rummunpärinä, ja gamer overit ynnä muut pikku melodiat ovat kaikki ikimuistoisia. Alkuruudun räjähtävä tunnari ja se pitkän kasettilatauksen aikana soiva hypnoottisesti kasvava hidas surumielinen maalailu ovat molemmat ehtoja SID-klassikkoja nekin. Vaikea Vihreästä baretista on mitään muuta negatiivista keksiä kuin se totisesti ylivertainen vaikeus. Ykköstason alkuosan taustana on rautapalkeista koottu silta, ja jos sen selvitti ennen game overia, saattoi jo sanoa mukavasti edenneensä, vaikka tosiaan tämän jälkeen oli vielä ensimmäistä leveliäkin jäljellä. Jokusen kerran muistelen ainakin jonkun tutun kakkostasolle asti päässeen, mutta varma en ole; voi olla että ovat pelkkää toiveunta tai välituntihuhuja moiset. Ja silti tätä tuli pelattua. Parhaissa toimintapeleissä on aina tämä game overin jälkeinen ”vielä yksi kerta”-efekti, ja Green Beret on totisesti tässä mielessä yksi onnistuneimmista. Se pidemmälle pääsy on aina niin pirun pienestä kiinni…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s