#208 – Lazy Jones

l 208 lazy jones

Metafiktio kiehtoo minua, on mahdollisesti tehnyt niin jo kauan. Kenties jo silloin kun vielä kopsailtiin kaverien kanssa pelejä kaseteilta toisille, ja siellähän joukossa oli myös varhainen kulttiklassikko nimeltä Lazy Jones (Terminal Software, 1984), sittemmin lähinnä pelien musiikkeihin keskittyneen David Whittakerin hengentuote.  Kasettiarkistojen suunnattomasta muinaispelien massasta tämä omintakeinen tekele erottui selvästi edukseen; Lazy Jonesia tuli pelattua usein ja pitkään.

Pitkään toki osittain siksikin, että pelissä on hankala kuolla, joten sessiot tuppasivat venähtämään… Mutta väliäkö tuolla, ei kuoleminen tosielämässäkään ihan jatkuvaa ole, joten sikälikin tämä peli emuloi arkipäivää oivallisesti. Pelaaja ottaa ohjattavakseen otsikossa esiintyvän laiskajaakon, ja tallustelee ympäri kolmeen kerrokseen jakaantunutta rakennusta. Tämä rakennus on kuitenkin vain kauttakulkupaikka itse pelin sisällölle – kerrokset ovat täynnä ovia, ja niiden takaa löytyy se mistä pelissä on kyse: tietokoneita. Joilla voi pelata pelejä. Tämähän oli junioriminun mielestä niin nerokas konsepti että tolkku pois, ja toimiihan Lazy Jones edelleen. Lisäpontta uudelleenpeluulle antaa se, että peli arpoo huoneiden sijainnit joka kerta uusiksi, ja niitä on sen verran monta, ettei samoihin aina päädy ennen kuin game over koittaa (tai lounasaika…. tässä pelissä on tosiaan aika vaikea heittää henkeään). Pelit sinällään ovat paitsi pieniä (mikä ei koskaan haitannut, koska realististahan se vain on, että Jones pelailee omaan ympäristöönsä sovitetulta ruudulta), myös mukavan simppeleitä ja tuttujakin kopioita aikakauden klassikoista. Löytyy Space Invadersia, Breakoutia, Froggeria, muutamia shoot’em’uppeja, koko skaala siis, yleensä jollain sanaleikillä nimettyjä. Osa peleistä on vähän tylsiä, mutta osa on pirun pelattavaa settiä, sellaista selkäydintason perusmeininkiä.

Tästä tietokonepelaamisen hurmoksesta Jonesin voi herättää vain törmäämällä huoneiden väliä kulkiessa käytävillä vaelteleviin tyyppeihin, mutta aikamoinen tunari saa olla jos näin käy, ja se on tosiaan ainoa tapa menettää runsaalla kädellä jaettuja elämiään. Muutaman oven takaa löytyy muutakin kuin pelejä: on baari jossa kitata kaljaa, siivouskomero jossa käydä pissalla (!) ja sänky jossa nähdä painajaisia. Koko ajan taustalla soi Whittakerin mainio musiikki, jonka melodia elää nokkelasti tapahtumien mukana, ja joka nousi 2000-luvun alussa hetkeksi historian hämäristä esiin, kun joku brittilistalle ampaissut dance-tuottaja sämpläsi sitä surutta omaan tuotokseensa. Käryhän siinä kävi heti, kun aktiiviset kuusnepaharrastajat tunnistivat tutun biitin. Vaikka lainaileehan Whittaker itsekin; ainakin Nenan 99 Luftballonsin melodia kajahtaa toisinaan kaiuttimista…

Toisaalta tällainen lainailu sopii Lazy Jonesin ideaan oivallisesti. Hauska pelihän tämä nyttenkin nähtynä on, joskin kyllä pidempää pinnaa vaatii kuin mitä minulta enää nelikymppisenä löytyy. Jotkut niistä Jonesin pelaamista peleistä ovat kuolettavan pitkiä… toiset taas loppuvat sekunneissa ensimmäiseen törmäykseen. Ehkä tässä on joku elämävertaus taustalla joka ei ihan avaudu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s