#199 – Bop’n Rumble

B 199 Bop'n rumble

Nyt kun näihin menestyneiden pelien parodioihin päästiin, on syytä ottaa käsittelyyn se, joka itselleni oli mieluisin: Bop’n Rumble (Melbourne House, 1987) ottaa kohteekseen Exploding Fistin aloittaman itsepuolustuspelien buumin, ja irvaileekin tälle kovin vakavahenkiselle lajityypille hyvin. Mikäpäs on irvaillessa, kun pelistä vastaa sama firma kuin alkuperäisestä Fististäkin – kyllä Australian pojat hommansa osasivat.

Heti aluksi: Bop’n Rumblella lienee hallussaan jonkin sortin ennätys, koska se jo ilmestymisvuonnaan julkaistiin kolmella eri nimellä; otsikolla Street Hassle peli arvosteltiin MikroBitissä, ja Bad Street Brawler oli suunnattu jenkkimarkkinoille – itseltäni löytyi piraattikopiona tämä BnP, joka on ilmeisesti kaupallisesti vähälevikkisin, mutta siis minulle tutuin. Pelaaja ottaa urbaanin katusankarin (minishortsit ja tennarit, pitkät vaaleat kutrit, aurinkolasit ja viikset) roolin ja lähtee vetämään turpaan sitä saastaa, jota metropolien kadut ovat täynnä, toisin sanoen esimerkiksi mummoja ja sokeita ukkoja keppeineen, ja eläinmaailmakin on sankariamme vastaan – kimppuun käyvät niin vihaiset bulldogit kuin gorillatkin. Tässähän olisi ainesta vaikka millaiseen moralistiseen älämölöön, mutta ei sille mitään voi, että peli on hölmöydessään oikeasti hauska ja pirun pelattavakin vielä. Ratkaisevassa asemassa on toteutus: grafiikka on todella isoa ja spritet on animoitu mahdottoman hyvin. Taisteluliikkeissä on muutama vakio kierrepotkuineen ja kampituksineen, sekä joka tasolla omanlainen spesiaaliliike, jotka vaihtelevat esimerkiksi korvien vääntämisestä otsapuskuun ja pään yllä kieputeltuun viholliseen.

Itselleni Bop’n Rumble ajautui ihan ensimmäisten kopioitujen pelien joukossa, joten sitä tuli pelattua tuoreena kuusnelosen omistajana paljon, kenties siksi ettei pelejä ollut vielä kuin kourallinen, mutta ehkä siksikin, että tässä on oikeasti aika kivasti pelattavaa. Huumoristaan huolimatta Bop’n Rumble ei ole mikään läpihuutojuttu, vaan pelissä on haastetta kunnolla. Varsinkin ne samurain elkein valkoista keppiään käyttävät sokeat ukot ovat tappava vastus, vaikka oma suosikkini ovatkin käsilaukkua projektiilina käyttävät mummelit: toisinaan he intoutuvat pyörittämään veskaansa niin vinhasti pään päällä, että ampaisevat taivaalle kuin kopteri konsanaan. Tämä machouden kiteytymä on vähän väliä surkeasti asfaltissa turvallaan otettuaan otsaosumaa käsilaukusta tai saatuaan bulldogin leukoja nivusiin. Vaikea tästä on nykyäänkään närkästyä.

Tasot ovat vaakasuuntaan vieriviä katuja, ja tuntuvat kovin pitkiltä kun energia käy vähiin ja nurkan takaa tepastelee nyrkein ilmaa hakkaava gorilla juuri kun on kahden ukonkäppänän sarjaiskujen kohteena… Mutta on se kyllä tyydyttävä tunne kun tason selvittää ja pääsee ottamaan tuntumaa seuraavaan. Ne erikoisliikkeet ovat pelin edetessä koko ajan hölmömpiä, ja uusia vastustajiakin katujen varrelle alkaa hitaasti ilmestyä. Muistelen, että ainakin pöhkön näköisiä breakdance-muuvsseja tekevä verkkaripukuinen sälli käy puistossa päälle.

Bop’n Rumble on lähtökohtaisesti älytön tekele, ja kun älyttömyys on yhdistetty tinkimättömyyteen, on lopputulos aikamoista timanttia. Kyllä tämä omalla listallani menee ihan sinne kuusnelosen mätkimispelien kärkipäähän.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s