#198 – Ricochet

R 198 Ricochet

Trendit vaikuttivat vahvana pelimaailmassa jo 80-luvulla, ja nopeita olivat muoti-ilmiöt silloinkin. The Way of the Exploding Fist aloitti karatepelien vyöryn, sitä seurasi Gauntlet klooneineen, pian näiden jälkeen modernit breakout-pelit täyttivät Arkanoidin vanavedessä markkinat – kaikki tämä tapahtui vuosien 1986-1988 aikana. Ricochet (Firebird, 1988) kuuluu trendeistä viimemainittuun, ja on sikäli piristävä poikkeus, että on jo ilmestyessään ollut varsin tietoinen lajityypin ylitarjonnasta. Peli ei edes yritä ottaa itseään tosissaan, vaan viljelee humoristisia kommentteja ja virnistelee lajityypin kliseille heti alkuruudusta lähtien. Toki peli on sentään ihan tosissaan pelattavissa, eikä yhtään pöllömpi breakout olekaan. Mikäli olisin tähän heti tuoreeltaan törmännyt, se saattaisi olla jopa hyvinkin lämmöllä muisteltu nykyisin. Mutta omaan kokoelmaani Ricochet päätyi kuitenkin vasta 90-luvulla, jolloin sekä Krakout että Traz olivat jo kauan sitten naulanneet itsensä pysyviksi suosikeiksini, ja jolloin pelaaminen muutenkin oli enää vähäistä – juuri Trazin parissa tosin vietin yhä aikaa, editorilla omia ruutujani hioen kuitenkin enemmän kuin pelaten.

Ricochet’n on ohjelmoinut entinen Zzap!64-arvostelija Gary Liddon, ja hyvää työtä onkin tehnyt. Peli rullaa juuri sillä rentoudella, jolla kunnollisten breakoutien kuuluukin, minkä lisäksi pidän pelin jonkinlaisesta yliampuvan täydestä fiiliksestä: koko näyttö on bordereita myöten käytössä, ja pelialuekin on nimenomaan pelialuetta ilman mitään ylimääräisiä ruudun reunoja tai seiniä: pallo on iso, tiilet aivan hillittömän kokoisia möhkäleitä. Tarjolla on tuttuun tapaan tiilten alta paljastuvia bonuksia, jotka vaihtelevat siitä perushötöstä vähän oudompaan, ja kenttien välissä pitää murskata mailalla ympäriinsä sinkoilevia karvaturreja. Rob Hubbard on päästetty irti äänipuolella, ja tässä vaiheessa uraansa jo samplejen parissa kokeiluja tehnyt maestro on hänkin aika hilpeällä tuulella: tunnusmusiikki ölisee ja kolisee, ääniefektit ovat vähän nyrjällään.

Kuusnelosen breakout-tarjonnassa Ricochet menee sinne parempaan puoliskoon, ja jos genre miellyttää, voi sen parissa varmaan viihtyä pidempäänkin. Tai ehkä ei, koska ei tämä nyt mitään sellaistakaan tarjoa, jota ei olisi jossain toisaalla tehty paremmin. Mahdotonhan näissä puitteissa on olla kovinkaan kekseliäs… varsinkin kun vain vähän Ricochet’ä aiemmin ilmestynyt Traz oli jo vienyt genren päätepisteeseen olemalla kertakaikkisen kekseliäs.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s