#168 – Bombjack

B 168 Bombjack

Bombjack (Elite, 1986) kuuluu ikonisten kasaripelien kategoriaan; se on peli jonka kaikki tunsivat, joka muodostui jossain määrin käsitteeksi ja joka sai seurakseen paitsi liudan jatko-osia, myös läjän häpeämättömiä kopioita. Itsekin törmäsin Pommijaskaan jo kohtalaisen varhain, se löytyi kaverilta alkuperäisenä ja sitä tuli pelattua ennen kuin vielä pahemmin kopiointia harrastettiin. Tupladekkinauhoituksen sentään taisin siitä kaverin originaalista tehdä, ja muistikuvia on Bombjackin pelaamisesta olohuoneen suurelta tv:ltä, mikä tarkoittaa ihan ensimmäisiä kuukausiani kuusnelosen omistajana, ennen kuin sain oman Peony-merkkisen pikkutelkkarini ja vetäydyin huoneeseeni häiritsemästä muita.

Pienen ja muilta osin aika tuntemattomaksi jääneen japanilaisen pelivalmistajan kolikkopelioriginaaliin perustuva kuusnepaversio on tosiaan omaperäinen ja näppärä toimintapeli. Jokainen ruutu koostuu tasoista joiden ympärille on ripoteltu pommeja, jotka pitää kerätä. Sinänsä helppoa – mutta kun ruudut ovat myös tungokseen asti täynnä kaikenlaista mönkijää, johon koskeminen on kuolemaksi eikä aseita tällä Jackilla ole. Supersankarilta hän toki näyttää (ja joiltakin varhaisilta manga-hahmoilta myös, ainakin Astroboy tulee pelin kansikuvasta mieleen), mutta ainoa kyky on lentäminen, ja tätä tasojen ja vihollisten välissä singahtelua käyttämällä on pelastettava maailma pommeilta. Peli on kohtalaisen vaikea, mutta aika palkitseva myös: nopeat refleksit vaaditaan ja harjoitus tekee mestarin, mutta uusien taustamaisemien näkeminen pikku hiljaa pidemmälle päästessä on kutkuttavaa.

Bombjackin vastaanotto ei aikanaan ollut kovin ruusuinen. Zzap!64 murskasi sen arviossaan kömpelöksi ja rumaksi, ja muiden koneiden (varsinkin Spectrumin) käännöksiin verrattuna 64-Jack onkin ilmeisesti aika kankea esitys. Mutta mitäpä tuosta? Kun ei kolikkopeliä tai muita versioita ollut koskaan nähnytkään, ei häirinnyt se että kuulemma pelialueet ovat väärän kokoisia ja ahtaita, musiikki on huonoa (eikä muuten ole – Jean-Michel Jarren Magnetic Fields 2 soida kilkuttaa mukavasti taustalla ja lukeutuu ehdottomasti legendaaristen 64-soundtrackien joukkoon), grafiikka rumaa ja niin edelleen. No, tokihan myöhempi täysin estoton plagiaatti Bombo on ainakin allekirjoittaneen mielestä paljon parempi… Mutta ennen kuin Bomboon törmäsin, Bombjack oli oikein viihdyttävä peli.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s