#122 – Bizy-beez

B 122 Bizy-Beezzz

80-luvulla tietokonepelit olivat hyvin leimallisesti lasten puuhastelua. Vaikka aiheina olivatkin useimmiten eri tavoin ampumiseen ja hengissä selviämiseen liittyvät skenaariot, oli asetelmassa jotain samaa kuin sotaleikeissä: Kuuluu ikään. Tietenkin oli sitten näitä päälleliimatun lapsekkaita pelejä kuten Bizy-beez (Solar Sotware, 1984), ja luonnollisesti nämä ärsyttivät varsinkin varhaisteini-ikäistä minua. Tämänkaltaiset pelit toivat ikään kuin näkyvästi esiin sen, että naperoiden viihdettähän tämä tällainen pelaaminen on. Ei tällaisia pelejä kehdannut edes yksikseen omassa huoneessa pelata ennen kuin vasta vanhempana (millä tarkoitan nyt about lukioikäistä itseäni), jolloin saattoi jo ihan estoitta velloa kaikenlaisessa söpöilyestetiikassakin.

Toisaalta Bizy-beez on niin epäviihdyttävä tekele, ettei sen parissa muutenkaan tehnyt mieli viettää aikaa. Konsepti on aikakauden peleistä mitä tutuin: ruudullinen tikapuiden yhdistämiä tasoja, joilla pitää hyppiä ja kiipeillä vihollisia vältellen ja esineitä keräten. Tällä kertaa pääosassa on mikroskooppinen nallekarhu (tai ehkä nuo mehiläiset ovat giganttisia), jonka tarkoitus on tyhjentää mehiläispesään sinne tänne asetellut hunajapurkit. Kun tästä on selvinnyt, tapahtuu siirtymä seuraavalle, vaikeammalle, tasolle. Peruskamaa, monesti ihan hyvin tehtynäkin, vaan ei tällä kertaa. Kun lähdetään tekemään hyppimiseen perustuvaa peliä, olisi tärkeintä että ainakin se hyppypuoli olisi pelihahmon kontrolleissa kunnossa. Tällä kertaa juuri se rysäyttää pelin metsään niin että soi. Bizy-beezin nallekarhun loikka on niin aneeminen nytkäytys ja niin kaikkia tietokonepelivaistoja vastaan toimiva – vauhdikas eteneminen yläviistoon, sitten täysstoppi ilmassa ja suora pudotus alas – että pitkänkään pelaamisen jälkeen sen epäloogisuus ei iskostu selkäytimeen. Ei tätä pysty pelaamaan. Kaikki vaadittavat hypyt ovat pikselintarkkoja ja tietenkin nalle kuolla kupsahtaa jo ilmassa pudotessaan yhtään omaa polveaan korkeammalta. Ja totta kai, totta fucking kai, ne hunajapurkit täyttyvät aina ennalleen kun henki lähtee.

Viitsinkö edes mainita, että taustalla jolkottaa iloinen nallekarhu-aiheisten lastenlaulujen sikermä koskaan päättymättä? No jaa, sentään aloitusruudun saa valita peräti viidestätoista mahdollisesta. Jippii! Bizy-beez oli jollakin kopiokaseteistani, ja muistan että peli ärsytti minua suunnattomasti jo silloin. Internet kertoo, että pelin laatinut Jim Baguley teki myöhemmin Mastertronicille sellaisia kovasti kehuja keränneitäkin pelejä kuin Storm ja Spore, mutta ne eivät ole tulleet vastaan. Toivoa tosiaan sopii että ne ovat parempia kuin Bizy-beez.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s