#107 – Big Mac – The Mad Maintenance Man

B 107 Big mac

Kopiokasetteja läpi pelatessa oli usein käytössä sama metodi: Lataa peli, pelaa vähän aikaa, resetoi kone, lataa seuraava. Harvassa olivat ne 90-minuuttisten Basfien tai Philipsien (itselläni taisi olla kyllä eniten Konican kasetteja, nyt kun muistelen) kätkemät pelit, joita ihan varta vasten hakeutui pelaamaan. Big Mac – The Mad Maintenance Man (Mastertronic, 1985) oli yksi niistä harvoista. Tämä on pitkälti juuri sitä, mitä myös viimeksi käsittelemäni Ultimate Wizard: tasanteita ja tikapuita, kiipeilyä, hyppimistä, aina yhden ruudun kokoinen selvitettävä taso uhkineen ja ongelmineen ja sitten nenä kohti seuraavaa. Ja koska Big Mac löytyi kokoelmastani jo suhteellisen varhain, kiinnyin tähän peliin kovasti.

Pelaaja on (ilmeisesti) tuo otsikon kajahtanut huoltomies, tosin kumarine olemuksineen ja laahustavine askelineen Mac näyttää hullun sijasta lähinnä lopen uupuneelta. Hänen tehtävänään on sulkea tehdas, mikä tapahtuu kääntämällä jokaisen ruudun kaikki koneet pois päältä vipua vääntämällä. Vivut ovat ympäri ruutua, ja niillä operoidaan sellaisia laitteita kuin liukuhihnat, nuijat, voimakentät, robotit ja ympäriinsä sinkoilevat pallot. Normi tehdas siis. Toisinaan vivut on käännettävä tietyssä järjestyksessä; jokin laitteista esimerkiksi mahdollistaa toisen vivun luo pääsemisen – ja niin edelleen. Peruskauraa, mutta niin kiehtovaa! Juuri tällaisesta pidin. Ruudun täydeltä outoja paikkoja, kummia ongelmia, konseptina kohtalaisen tasaväkinen yhdistelmä tarkkoja joystick-refleksejä ja päänvaivantaa. Ja tosiaan Mac on mitä sympaattisin hahmo; pidän erityisesti tavasta, jolla hänen lierihattunsa kohoaa hetkeksi päästä erityisen pitkien loikkien aikana. Koko ajan taustalla soivasta nopeasta mutta melankolisesta musiikistakin pidin jo silloin nuorena. Tuntui jotenkin oudon epäsopivalta ensin alkuun tällaiseen peliin ja tehdasmiljööseen, mutta myöhemmin selvisi että sehän on Johann Sebastian Bachia – tyypillistähän tuo klassisen musiikin käyttö tuon ajan peleille oli.

Ei Big Mac nyt sentään suosikkimitalia saa, mutta kyllä tämän parissa tuli aikaa vietettyä runsaasti. Sen huomasi siitäkin, että kun äsken latasin pelin emulaattoriin, niin ensimmäiset ruudut menivät ihan heittäen lihasmuistilla läpi. Vasta sitten alkoi tulla ongelmia, kun näppäimillä peluu ei vaan kertakaikkiaan vastaa joystickia, ja tämä on niitä pelejä joissa elämä on pikselistä kiinni. Kuten tietenkin kuuluukin olla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s