#102 – Into The Eagle’s Nest

I 102 Into the eagles nest

Olen täällä jo pariin otteeseen maininnut Gauntletista alkunsa saaneen huuman, joka pyyhkäisi kotitietokoneiden pelimarkkinoiden yli kuin hurrikaani vuosina -86 ja -87. Näin jälkikäteen ajateltuna on vaikea sisäistää miten iso juttu nuo pelit olivat, mutta kun ottaa huomioon miten lyhyenä aikana kaikki nuo ison G:n kopiot ilmestyivät, niin olihan se totta vie aikamoinen ilmiö. Parissa vuodessa kaikki oli ohi; jokainen julkaisija tunkenut lusikkansa samaan Gauntlet-soppaan, jokaisen pelaajan kokoelmassa vähintään yksi genren peli, ja jokainen jo lopen kyllästynyt niistä kaikkiin.

Into The Eagle’s Nest (Pandora, 1987) taisi tulla aallon loppupuolella. Kohtasin sen alkujaan C=lehden arvostelussa, jossa peli nappasi täydet viisi tähteä ja hillitöntä suitsutusta hyvästä grafiikasta ja realismista. Ja tietyssä mielessähän tämä kyllä on realistisempi näkemys Gauntletin massahirviö-estetiikasta. Pelissä tunkeudutaan natsien tukikohtanaan pitämään linnaan. Yksi mies vastaan kolmannen valtakunnan armeija, siinä sitä realismia. Mutta ehkä tällä nyt viitataan siihen, että pelaajan ammusvarasto on rajallinen (tosin lisälippaita lojuu läjäpäin linnan käytävillä) tai että elämiä on vain yksi (50 osumaa ja game over) – mutta silti. Massoittain päälle hyökyvät germaanisoltut ovat aseenruokaa tälle liittoutuneiden esi-rambolle tämän painellessa käytävä ja huone kerrallaan syvemmälle linnan kätköihin. Välillä matkaa haittaavat lukitut ovet, mutta onneksi käytävillä lojuu myös avaimia. Ellei satu lojumaan, voi oven myös ampua säpäleiksi, ja matka jatkuu.

Tämä tuli kohtalaisen tuoreeltaan omaankin kokoelmaani jonkun kaverin kautta kopiona, enkä ihan allekirjoittanut lehdestä lukemaani ylistystä. Toki peli oli hyvän näköinen ainakin verrattuna pääsääntöisesti minikokoista grafiikkaa tarjonneisiin muihin Gauntlet-variantteihin. Varsinkin linnan sisustus pikkutarkkoine huonekaluineen miellytti silmää, pelihahmotkin olivat isoja, tosin kaikki identtisiä, mikä on toki kohtuullisen realistista sekin, mutta esim. itse Gauntletin toinen toistaan oudompia ja eri tavoin käyttäytyviä vihollisia huomaa kyllä kaipaavansa. En tätä koskaan jaksanut pitkälle pelata. Ehkä jos olisin ostanut pelin kalliilla olisi ollut vähän inspistä paneutua, mutta toisaalta miksipä olisin ostanut, kun kerran Gauntlet II jo omasta hyllystä löytyi. Sitä saattoi kaksinkin pelata, mikä mahdollisuus jotenkin oleellisesti kuului näihin peleihin, ja puuttuu Into The Eagle’s Nestistä kokonaan. Hyvä yritys siis, mutta ei paras Gauntlet-wannabe kuitenkaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s