#99 – World Games

W 099 World games

Epyxin urheilupelit olivat kovassa maineessa silloin joskus. Jo vuonna 1984 alkanut sarja käsitti kaksi peliä kesälajeja, yhdet talvikisat ja loppuhuipentumana tuli sitten tämä sekalaisia lajeja eri maista nipuksi koonnut World Games (Epyx, 1986), jonka arvosanat kansainvälisessä lehdistössä hipoivat jo naurettavan yliylistämisen kipurajoja. No joo, tulihan California Games sitten vielä tämän jälkeen, mutta ei se taida enää samanlaisessa kulttimaineessa olla kuin edeltäjänsä… Tai ehkä oma mielenkiintoni oli silloin jo vähän laskenut.

Totta puhuen en itse näistä hirveästi innostunut, mitä nyt Winter Gamesiä tuli silloin tällöin veivattua. Tottahan Epyxin peleissä oli kilsan parempi grafiikka kuin kilpailijoissa, mutta toisaalta myös joka lajien väliset latailuajat olivat kasetilta piinaavia, ja sitten se varsinainen ongelman ydin – urheilupelejähän nämä olivat, eivätkä ne koskaan olleet minun juttuni. En kyllä voi väittää etteikö World Games olisi ollut tuttu peli. Varmaan jokaisella kaverilla oli tämä vähintäänkin jonkin kokoelman osana, ja diskettiaikakauden myötä piraattikopiotkin levisivät. Omasta hyllystä ei kyllä yhtäkään Gamesiä koskaan löytynyt; miksi toisaalta olisi tarvinnutkaan kun kaikilla muilla näitä oli… Mutta kuvaavaa tyypilliselle World Games -sessiolle on se, että ne kolme ensimmäistä lajia (painonnosto, tynnyriloikka ja oma suosikkini kallioltasukellus) ovat ainoat jotka ovat jääneet mieleen. Varmaankin pelin edettyä näille main olemme aina tuskastuneet siihen kiduttavan pitkään latailuun ja siirtyneet pelaamaan jotain muuta. Esim. hippaa.

Vaikea sanoa ovatko Epyxin urheilupelit kestäneet aikaa kovin hyvin. Toki kasibittinen grafiikka on edelleen kovin näyttävää (hyvät animaatiot pitää eritoten mainita, kuten painonnostajan sormien kipristely tankoa vasten), mutta muuten nämä ovat aika pitkäpiimäisiä ja yleensä turhauttavan vaikeita suoritussimulaattoreita. Ja jenkkipelejä kun ovat, niin musiikit ovat teknisesti kökköjä kun vertaa siihen mitä Euroopan puolella kuusnelosella saatiin jo vuonna -86 aikaan.

Mutta kunnia Epyxille kuitenkin siitä, että osui aikanaan oivalliseen markkinarakoon, eikä täyttänyt sitä millään halvalla ja helpolla. Kaikesta näkee että Gameseihin on uhrattu aikaa, World Games sisältää jopa jokaista lajia ja sen historiaa esittelevän tekstiruudun. Joka pitää tietenkin ladata erikseen joka kerta ja lisää odotusaikaa entisestään, huoh.

One comment

  1. Päivitysilmoitus: #219 – Winter Games | Run / Stop – Restore

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s