#92 – Beamrider

B 092 Beamrider

Palataan jälleen sinne kuusnelosaikakauteni lähtökuoppiin, silloisten kavereitteni pelikokoelmien ääreen. Beamrider (Activision, 1984) oli toisella heistä jo varhain hyllyssä, samanlaisessa pehmeässä kotelossa kuin H.E.R.O. ja todennäköisesti muutkin Activisionin varhaisklassikoista. Tämä termi kyllä sopii hyvin juuri Activisionin tuolloiselle tarjonnalle, sillä firma oli isojenkin joukossa iso, ehkä suurin nimi kuusnelosen ensimmäisten vuosien julkaisijoista. Activisionin peleissä oli tietty ammattimaisuuden tuntu verrattuna muihin aikakauden pelitaloihin, alkaen niistä konsolipelit mieleen tuovista koteloista, päätyen tyylikkäästi yhtenevien alkuruutujen kautta hiottuun pelattavuuteen ilman ylimääräistä sälää.

Tämä johtuu tietenkin siitä, että monet Activisionin koodarit olivat aloittaneet uransa Atari 2600 -konsolin parissa, hioneet kykynsä äärimmilleen ja noiden kokemusta kartuttaneiden vuosien hedelmiä nyt sitten saivat kotitietokoneilla pelaajat poimia. Monet peleistäkin olivat jo aiemmin olleet olemassa Atari-versioina, en tiedä kuuluiko Beamrider näihin, mutta voin hyvin kuvitella. Peli on simppeli mutta erittäin pelattava, jopa kohtalaisen abstrakti sikäli että mitään kovin tunnistettavaa ei ruudulla näy. Pelaaja on jokin hivenen epämääräisen näköinen möhkäle, joka liikkuu muutaman pystyraidan välillä ruudun alareunassa sivusuuntiin. Nämä raidat katoavat tyylikkäästi horisonttiin ja niitä pitkin syöksyy alas tavaraa tappavaan tahtiin. Ammukset kulkevat näitä samoja ratoja pitkin ylös, mutta paljon on myös sellaista joka ei tuhoudu, ja jota on täten väistettävä. Perusviihdyttävä reaktionopeuspeli siis, mutta yksi parhaista sellaisista, niin tehokkaaksi hiottu ja niin konstailematon. Pelaajan kuollessa hänen aluksensa (ts. ”möhkäleensä”) tuhoutuu romuksi ja taustan 3D-raidoitus muuttuu tähtien täplittämäksi avaruuden reunaksi. Majesteettinen hetki. Mutta sitten on seuraavan elämän vuoro ja taas mennään ilman sen isompaa hengähdystaukoa.

Kaikki pelaamani Activisionin varhaispelit ovat laadukkaita ja merkkipaalu-statuksensa ansainneet, Beamriderkin, vaikkei tunnetuimpien joukkoon kuulukaan. Minulta heruu vielä vähän nostalgialisää, kun tosiaan lienee kymmenen ensimmäisen koskaan pelaamani kuusnelospelin joukossa. Viihdytti paljon pidempään kuin voisi kuvitella.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s