#82 – Gauntlet II

G 082 Gauntlet2

Klassikoksi voitaneen määritellä peli, jonka nimeä käytetään myöhemmin kattoterminä kaikille sitä jäljitelleille kopioille. Niiden vanhojen (Breakout, Space Invaders) lisäksi näitä tuli 80-luvulla lisää, ainakin Boulder Dash ja Tetris, ja näitä lyhytaikaisempi mutta kuitenkin runsaslukuinen Gauntlet-kloonien armeija. Juuri tuohon aikaan seurasin itsekin lehdistöä, lähinnä MikroBittiä, mutta myös kaverien Computer + Video Gamesia ja Zzap!64:ää tuli lueskeltua. Kaikissa näissä Gauntlet ja siitä inspiroituneet pelit näkyivät voimakkaasti. Niitä hehkutettiin. Ne olivat kuumin juttu joskus -86 ja -87. Ja sitten ne aika pian katosivat.

Alkuperäistä Gauntletia en tainnut koskaan kokeilua enempää pelata (ja koska en muista, peli ei varmaankaan tule käsitellyksi täällä). Joka tapauksessa se tapahtui tämän kakkososan tahkoamisen jälkeen, ja ehkä siksikään ei jaksanut enää niin kiinnostaa. Koska tätä totisesti tuli pelattua paljon. Omassa pelihistoriassani Gauntlet II (U.S. Gold, 1987) on sikäli erikoinen tapaus, että on ainoa, jonka koskaan ostin joltakin yksityishenkilöltä MikroBitin ilmoituspalstan kautta. En tiedä miksi tähän ratkaisuun päädyin, miksi juuri tähän peliin. Loppujen lopuksi kokemus oli sen verran epäkäytännöllinen ja hankala (piti soitella jonkun vieraan kotiin, sopia maksu- ja lähetystavoista, säätää, vääntää, hermostua) etten toista kertaa moista yrittänyt. Ainahan Bitit olivat täynnä pelejään myyvien ilmoituksia; kerran laitoin itsekin sellaisen. Mutta epäilen ettei kauppa tuolla markkinapaikalla kovin hyvin käynyt.

G2 oli kyllä mainio peli. Alkuperäisen idea on tässä jatko-osassa muuttumaton: neljä kliseistä fantasiasankaria lähtee tunkeutumaan luolastoihin, jotka parveleivat vihollisia, niitä ryöppyää massoittain vastaan, siinä pelin juju. Ykkösestä mukaan on ilmeisesti tullut muutamia uudenlaisia vihollisia (olin ihan lumoutunut pelin manuaalista, jossa oli tarkat luonnehdinnat kaikille luolissa asuville monstereille!), siinä lähestulkoon kaikki. Grafiikka on pientä, toiminta vauhdikasta, henki lähtee halvalla, mutta toisaalta on erilaisia loitsuja ja esineitä joilla voi joko helpottaa omaa oloa tai jäynäillä kanssapelaajaa – koska juuri kaksinpelinähän Gauntlet-pelit loistivat, ja sellaisena itsekin tätä eniten pelasin. Syystä tai toisesta kaikki kaksinpelit leimautuivat aina tiettyyn kaveriin: esimerkiksi Championship Sprintiä väännettiin aina serkkupojan kanssa, Bubble Bobble oli naapurustossa asuvan kaverin ja minun juttu, ja Gauntlet II:ta pelasin siskon kanssa. En tiedä enää jälkikäteen mikä tässä niin viehätti, koska teknisistä rajoitteista johtuen kuusnelosen Gauntletit olivat aina aika rupuisen näköisiä tekeleitä. Toisaalta koodi toimi, miljoonan vihollisen vyöryessä ruudulle ei toiminta silloinkaan tahmannut, ja vaikka peli latasi kasetilta aina uusia leveleitä kymmenien ja kymmenien selvittyjen jälkeen – – olivat latausajat juuri sopivan lyhyitä hengähdystaukoja hullun hektisen toiminnan keskellä.

Siis vain hyviä muistoja Gauntlet kakkosesta on jäänyt, mitä nyt se vähän ihmetyttää että tunnusmusiikin laatijaksi on haalittu itse Ben Daglish – ja sitten musa on hädintuskin kymmensekuntinen aneeminen pimputus. Alisuorittamisen ennätys, Ben! En tälle nyt kuitenkaan sentään suosikki-mitalia jaa; on sellainen hytinä että tämä taisi olla aika lailla yhden kesän mittainen suosikkipeli, jota pelattiin päivätolkulla jonkin aikaa ja joka sitten jäi kun pidemmälle ei enää päästy.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s