#78 – Captain Fizz Meets the Blaster-Trons

C 078 Captain fizz

80-luvun jälkipuoliskolla alkoivat isommat koneet vallata markkinoita, ja kuulemma jotkut jopa siirtyivät kuusneloselta Amigalle (ei minun kaveripiiristäni kyllä kukaan – harppaus tehtiin sitten myöhemmin suoraan PC:lle). Oma kokemukseni tuosta Commodoren isommasta koneesta oli vain hekumallisen upeat kuvaruutukuvat peleistä alan lehdissä, ja ne parhaimmat näköiset olivat aina Psygnosiksen (tai alanimekkeensä Psyclapsen) pelejä. Joitakin alkuaikojen julkaisujaan tuo lähinnä Amigaan keskittynyt firma käänsi myös pikkukoneille, mutta syystä tai toisesta tulokset olivat aina jotenkin rupuisia.

Esimerkkinä vaikka tämä Captain Fizz Meets the Blaster-Trons (Psyclapse, 1989). Että osaa olla karmean näköinen tekele, eritoten kun ottaa huomioon julkaisuvuoden. Ollaan sentään enää muutaman kuukauden päässä Turricanista! Ensivilkaisu ruudulle aiheuttaa jo sellaisen vastareaktion, että ellei taustalla soisi David Whittakerin ankarasti groovaava musiikki, ei tälle viitsisi aikaansa tuhlata. Mikä on kyllä sääli, koska potentiaalia jälleen kerran olisi vaikka mihin. Ennen kaikkea Captain Fizz on monipuolistettu Gauntlet-klooni; kaksi avaruustaistelijaa, kumpikin omalla ruudunpuoliskollaan, säntäilee ympäri avaruusalusta käyden päin massoina vastaan tulvivia alieneita. Matkalla kohdataan erivärisiä lukittuja ovia joihin pitää kerätä avaimia, on tuhottavia hirviögeneraattoreita ja sen sellaista. Miellyttävää perushuttua siis, varsinkin jos ei saman genren pelejä aikaisemmin ole tullut vastaan. Nytkin Kapteenin nostaa massasta toimiva kaksinpeli.

Tai siis nostaisi, ellei Captain Fizz tosiaan näyttäisi niin hirveältä. Niin päähenkilöt kuin vihollisetkin muistuttavat möhkäleitä ja tausta on korvattu alati rullaavalla ristikolla – mukavasti silmiä ristiin vääntävä efekti. Netistä löysin väittämän, että Psygnosis olisi härskisti kusettanut kuusnelosversion koodaajia ja jättänyt tehdyn työn kokonaan maksamatta. Ei heille tästä kyllä hirveästi olisi voinutkaan maksaa, tekisi mieleni jälkiviisaasti sanoa. Paitsi musiikista, se on kyllä mainio. Yksi Whittakerin parhaista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s