#77 – Xor

X 077 Xor

Jos olisi pakko jokin yksittäinen genre nimetä omaksi suosikiksi digitaalisen pelaamisen kultavuosilta, se olisi varmaankin toimintapuzzle. Kenties hivenen hankalasti määriteltävä lajityyppi toki, mutta kuten olen sanonut, kaikkien aikojen ykköspelini on Boulder Dash, joka edustaa tätä genreä puhtaimmillaan: peli on selkeästi toimintapeli jossa tarvitaan joystickiä ja nopeita refleksejä, mutta toisaalta sen tasot ovat jokainen omanlaisensa ratkaisun vaativa ongelma. Tällaisia pelejä ei loppujen lopuksi ollut paljon. Tulee mieleen Boulder Dashin lisäksi Bombuzal…. Ja miksei myös Chip’s Challenge, joka sittemmin myös Windows Etertainment Packin johonkin versioon sisältyi.

Oli miten oli, usein tämän lajityypin pelit herättivät minussa kohtalaista suurempaa mielenkiintoa silloinkin kun kyseessä oli oikeastaan melko toistaitoinen tekele. Täten myös Xor (Logotron, 1987), joka on teknisesti kohtuullisen amatöörimäinen julkaisu (ilmeisesti käännetty suoraan brittien omalta BBC-tietokoneelta kuusneloselle), mutta jossa aistin heti ensituntumalta potentiaalin johonkin loisteliaaseen. Xor koostuu viidestätoista suuresta labyrintistä, joita voi pelata haluamassaan järjestyksessä. Niistä on kerättävä kaikki virnistävät naamiot, mutta kuten olettaa saattaa, tämä ei ole ihan helppoa. Mitään varsinaisesti tappavaa ei esteenä ole, mutta labyrintit ovat täynnä portteja, käytäviä pitkin työnnettäviä esineitä, vain yhden kulkusuunnan sallivia reittejä ja niin edelleen. Pelaajalla on käytössään kaksi eri tavoin liikkuvaa pelihahmoa, joiden yhteistyöllä labyrintit ilmeisesti pitäisi kyetä ratkaisemaan.

Siis ilmeisesti. Itse en kyennyt siihen kertaakaan, mutta yritystä ei puuttunut. Paljon enemmän aikaa uhrasin tälle pelille kuin sen kökkögrafiikka, töksähtelevä toteutus ja koko ajan taustalla soiva aneeminen pimputus olisivat ansainneet – pelin idea oli, ja on edelleen, minusta niin onnistunut. Suurin ongelma kai onkin se, että labyrintit ovat niin armottomia. Kun parikymmentä minuuttia on tahkonnut kieli keskellä suuta virheliikkeitä välttäen yhtä tasoa ja sitten onnistuu vahingossa lukitsemaan sen viimeisen maskin putoavien kalojen taakse – – no, ei muuta kuin alusta uusiksi. Nykyaikaisessa pelissä olisi ehkä ”undo”-toiminto viimeiselle siirrolle, mikä olisi pienenä lisäyksenä pelastanut Xorin ja nostanut sen vielä monta pykälää korkeammalle omalla toimintapuzzlejen ranking-listallani. Tällaisena tämä peli jäi lopulta sittenkin kuriositeetiksi: valtavasti potentiaalia, mutta lopputuloksena olivat vain täyttymättömät lupaukset, katkenneet hermot ja karvas pettymys. Ja päähän soimaan jäävä taustamusa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s