#76 – Attack of the Mutant Camels

A 076 Attack of the mutant camels

Meidän on ehkä syytä puhua Jeff Minteristä. On nimittäin käynyt ilmi että mies pitää laamoista. Ja lampaista, vuohista, kameleista – ylipäätään sorkkaeläimistä. Eikä siinä kai mitään. Itse kukin mieltyy outoihin asioihin, mutta Jeff Minter, oh boy. Hän todella pitää näistä elukoistaan. Nykyisin mies on vanhan hipin näköinen ukko joka twiittailee videoita omalta lammasfarmiltaan ja koodaa pelejä. Vanhalle hipille sopivaa puuhaa, mutta sillä oudolla kierteellä, että moni asia Jeff Minterin elämässä on pysynyt ennallaan viimeiset 35 vuotta. Mies oli hädintuskin parikymppinen julkaistessaan ensimmäiset pelinsä oman firmansa Llamasoftin kautta, ja onpa niitä sen jälkeen riittänytkin. Minter oli niitä 80-luvun alun pioneereja, jotka näyttivät muille tietä. Hän koodasi ja markkinoi, oli sopivalla tavalla luova hullu. Hänen peliensä tunnusmerkkejä olivat räjähtävä, kaoottinen, jopa hyperkaoottinen toiminta, vanhat Atari-pelit mieleen tuovat räikeät ääniefektit ja vahva houreinen tunnelma.

Ja tietysti ne sorkkaeläimet. Attack of the Mutant Camels (Llamasoft, 1983) ei ole ihan Minterin ensimmäinen peli, mutta alkupäässä kuitenkin. Se on häpeämätön kopio Atarin Star Wars -aiheisesta pelistä, jossa kävelevien isojen koneiden tilalla ovat eteenpäin jonossa marssivat jättikamelit. Pelaajan pienen mutta vauhdilla liikkuvan avaruusaluksen on ammuttava ne tuuskaksi. Siinä tavoite. Sinällään hassua että juuri Mutanttikamelit on se mistä Minter ainakin kuusnelosella parhaiten muistetaan, kun ottaa huomioon että se tosiaan lieneen hänen teoksistaan ainoa joka on suora kopio jo olemassa olleesta pelistä. Mutta minkä sille voi, että koodi on ollut nuorella Jeffillä jo hyvin hallussa. Peli on erittäin pelattava selkäydintason reaktioihin perustuva ammunta, jollaisen parissa aina viettää hetken tai pari ihan mielellään. Ja on toki otettava huomioon tuo otsikko. Aivan nerokas. Miten mutanttikamelien hyökkäys muka ei olisi klassikko jo syntyessään?

Täytyy kyllä tunnustaa, että itse olen pitänyt Minterin peleistä aina enemmän ajatustasolla kuin peleinä. Ne ovat liian maanisen nopeita, liian sekopäisen räjähtäviä ja ehkä täten aika turhauttaviakin. Mutta Attack of the Mutant Camels viehättää silti yhä yksinkertaisuudellaan. Siitä puuttuu joidenkin myöhempien Minter-pelien kuten Ancipital ja Batalyx sekopäisyys. Pelaaja tuntee olevansa kontrollissa, mitä ei aina noista myöhemmistä peleistä voi sanoa. Ja kun puhun myöhemmistä, tarkoitan siis myöhempiä kuusnelosjulkaisuja – Minter on tosiaan jatkanut uraansa kaikki nämä vuosikymmenet, ja jatkaa yhä, mikä on kyllä aika jees. Näitä oman tiensä kulkijoita maailmaan mahtuu. Hän on aika symppis ukkokin kaikesta päätellen; vuosia sitten seurasin hänen Liverjournal-blogiaan, jossa mies muisteli niitä uransa alkuvuosia varsin leppoisasti kertoillen. Tuntui vanhalta gurulta jo silloin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s