#70 – Hot Rod

H 070 Hot rod

90-luvulle tultaessa muutamat kuusnelosen demoscenen isoista nimistä yrittivät hakeutua kaupalliselle puolelle. Pääsääntöisesti nämä siirtymät eivät onnistuneet. Vaikka lehdistössä (tai ainakin Zzap!64:ssä, jota seurasin) pidettiinkin tuota ei-kaupallista tietokoneilun alamaailmaa jonkinlaisen ruohonjuuritason koulutuksena siihen tositoimintaan eli pelien laatimiseen – ei näin oikeastaan koskaan ollut. Harva taisi kaupalliseen toimintaan tuntea edes tarvetta. Lähinnä pelipuolelle siirtyi musiikin tekijöitä, ja oikeastaan ne ainoat jotka lähtivät liikkeelle demoilla ja tekivät myöhemmin uran pelien parissa olivat Ash & Dave, brittiläinen parivaljakko joka on vastuussa muun muassa tästä Segan arcadekäännöksestä.

Hot Rod (Activision, 1990) on Ash & Daven tyyliin huolellista työtä. Oikein nätti pikseligrafiikka (juuri tämännäköinen graafinen ulkoasu on nykyään kovin suosittua retrohengessä) ja viimeisen päälle hiottu koodi, tällä kertaa bonuksena myös tässä vaiheessa jo melkoiseen tähteyteen nousseen hollantilaisen Jeroen Telin hillittömän upea soundtrack. Hot Rod on ylhäältä kuvattu kilpa-ajo, jossa kolme autoa kurvailee ahtailla kaupunkiradoilla. Etappien välissä voi ostaa autoonsa bonuksia sijoituksensa perusteella haalitun rahamäärän rajoissa. Ja tietenkin, koska kyseessä on alkujaan kolikkopeli, armoa ei anneta vaan koko ajan mennään äärirajoilla. Tietokoneen ohjaamat kuskit ovat timanttisia lahjakkuuksia eivätkä tee virheitä, ja vaikka omankin auton ohjaus onkin kerrassaan moitteeton, on ihmispolo näitä robottikuljettajia vastaan helisemässä jo ensimmäisellä radalla.

Silti muistan tykänneeni Hot Rodista. Kaksinpeliä en tässä tainnut koskaan kenenkään kanssa kokeilla, mutta ehkä Jeroen Telin käsittämättömän letkeästi popahtava taustamusa tai se kiehtovan pikkutarkka pikselimaailma sai pelaamaan. Hyvät muistot tästä on jäänyt, vaikkei mikään ikisuosikki olekaan – ja aika vähälle huomiolle taisi ilmestyessäänkin jäädä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s