Kukapa ei olisi joskus haaveillut moottoroidulla tuolilla vieraan planeetan ahtailla käytävillä lentelystä, kukkasia keräillen. Niin moni kaiketi, että aihe peliksi asti päätyi: Galactic Gardener (Software Projects, 1984) on juuri tätä eikä paljon muuta. Premissi on tosiaan simppeli: kukkasia pitää poimia, ja oudon planeetan sisuksiin hakeutuvia surrealistisia käytäviä yhä syvemmälle kulkiessa hämärtyvät niin paikan- kuin ajantajukin, elämä yhtä hullua trippiä, mitä lie tämänkin puutarhurin piipussa palanut, mutta unenkaltaista on meno. Joka puolella sykkii, kuplii, välkkyy, avautuu ja sulkeutuu. Ylikasvaneilta pac-maneilta näyttävät natiivit juoksentelevat käytävillä leukojaan louskuttaen. Ja tietenkin, tietenkin, mihin ikinä koskee paitsi kukkasiin, on henki heti pois ja paluu alkuun – tai matkan varrelta löytyneeseen teleporttiin.
Tämä galaktinen puutarhuri lukeutuu siihen ihan ensimmäisten kuusnelosella pelaamieni pelien joukkoon, joiden ympärillä hehkuu nyttemmin ihan omanlaisensa nostalgia (ja joille lisäsin juuri oman tägin jota klikata). Tähän joukkoon kuuluvat ne pelit, joita kahden ensimmäisenä kuusnepan hankkineen kaverini luona pelasin noin vuonna 1985 – silloin ei vielä kopioidusta peleistäkään tiedetty mitään. Näiden kahden pelivalikoima oli se jolla mentiin, ja näiden pelien vaikutus omaan tuolloin vielä mitä keskenkasvuisimpaan psyykkeeseen on ollut valtava. Se on muokannut käsitystäni peleistä, tietokoneista, fiktiivisistä maailmoista, tarinankerronnasta. Niinkin mitäänsanomaton peruspeli kuin Galactic Gardener saa majesteettiset mittasuhteet, kun sitä pelaavilla naskaleilla on vertailukohtaa vähän ja aikaa loputtomasti. Enkä edes maininnut vielä tauotta taustalla soivaa musiikkia; hautaan asti muistan tämän letkeästi pompahtelevan korvamadon, veikeän iloittelevan taustahumpan.
Galactic Gardener: täydet sata sympatiapistettä.
Run / Stop - Restore 