#31 – H.E.R.O.

H 031 HERO

Alussa pelikasettien pakkaukset olivat pelkkiä normaalin c-kasetin koteloita, ja nämä säilyivätkin varsinkin halpispelien puolella mukana kuviossa kuusnelosen loppuun asti. Alkuvuosina ulkoasua kuitenkin varioitiin jonkin aikaa melko innovatiivisesti pelikonsolin mieleen tuovilla pehmeillä ja pyöristetyillä koteloilla, kunnes 80-luvun puolivälin jälkeen standardiksi vakiintui pitkäksi aikaa vähän kömpelö kahden kasetin kokoinen mutta muuten perinteinen saranalla aukeava kotelo – kenties syynä oli vain ohjeiden ja muun mahdollisen paperisälän helpompi mahduttaminen mukaan. Ihan viimeisinä vuosina yleistyivät sitten pahviset laatikot, joista itse pidän eniten. Sekä pienet, napakan kokoiset, että jättisuuret lootat (joissa usein vain yksinäinen kasettipolo kolisi eestaas) miellyttävät ihan esineinäkin, ja olivat aikoinaan mukavia pinota hyllyyn.

H.E.R.O. (Activision, 1984) kuuluu pehmokotelokauteen, ja mainitsen tämän erikseen, koska syystä tai toisesta muistan pelin pakkauksen hyvin. Tämäkin oli ihan ensimmäisiä koskaan pelaamiani kuusnelospelejä, ja varmaan ensimmäinen jonka kotelo oli jotenkin totutusta poikkeava. Siinä oli jotain jännittävää; pelinkin oli pakko olla jotain erikoista kun kerran kotelokin oli.

Ja siten lapsen epälooginen ajatteluketju osui oikeaan, että H.E.R.O. on kyllä ihan omassa luokassaan. Tämäkin peli kuuluu niihin alkuaineisiin, joista käsitykseni tietokonepeleistä on muodostunut. Kopterirepulla varustautunut sankari uhmaa luolaston vaaroja pelastaakseen sinne jumiin jääneet onnettomat, ja joka luola on ruudun tai pari edellistä pidempi, joka luolassa on yksi uusi ovela jippo jonka sen ratkaisu vaatii. Piru vie että tätä pelasin aikanaan paljon (vahva veikkaus että on kymmenen eniten pelaamani pelin joukossa… No kahdenkymmenen ainakin… Okei, viidenkymmenen), ja kyllä tässä taito kehittyi. Nyt kun ehkä about 15 vuoden tauon jälkeen emulaattorilla kokeilin (aavistelen, että kun minulla oli vuosina 2002-2003 kuusnelonen nostalgiakäytössä viimeksi, oli myös H.E.R.O. kierroksessa), niin selkäytimestä tulivat kaikki oikeat liikeradat, kaikki oikeat reitinvalinnat edelleen. Kutosleveliin asti pääsin ennen kuin ensimmäisen kerran viikatemies vei. Ei huonosti. Melkein tällekin annan ”Uguksen suosikki!” -mitalin, mutta piirun verran siitä nyt jäädään. Sen saadakseen on löydettävä addiktion ja sympatian saumaton ristisiitos, jota H.E.R.O. ei ihan saavuta, kun en tähän kiihkeällä vimmalla kuitenkaan koskaan suhtautunut. Olipa helvetin hyvä peli vain.

H.E.R.O. onkin nimenomaan kuusnelosen kultakauden pelejä. Tuote siltä ajalta kun lapsentaudeista on juuri selvitty, konekanta on massiivinen ja hyvä peli saavuttaa miljoonayleisön jopa ihan ilman elokuvalisenssiä tai kolikkopeliesikuvaa. Vaikka muutamin tyylikkäin viivoin hahmoteltuja hämähäkkejä ja lepakkojakin pelistä kiusaksi löytyy, mikään ampumapeli ei H.E.R.O. ole. ”Arcade” lienee kuvaavin genre. Toiminta ei missään vaiheessa ole hektistä, vaan jokaisen eteen tulevan ongelman voi ratkaista ajan kanssa ja harkiten. Ihan liian harvoin nähty ominaisuus peleissä tämä. Ainesta modernisoituun versioon olisi tässäkin klassikossa kyllin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s