#12 – Panther

P 012 Panther

Kuusnelosen varhaisvuosina mies nimeltä Peter Adams koodasi pelit Blue Max ja Zaxxon,  ja näitä klassikkostatuksen ansaitusti saaneita teoksia yhdisti epätavallinen diagonaalisesti rullaava ruutu ja se, että ne olivat teknisesti huimasti edellä muita julkaisuajankohtansa pelejä. Ilmeisesti Adams totesi ettei kerran kehitettyä koodia kannata jättää pöytälaatikkoon, sillä myöhemmin ilmestynyt Panther (Mastertronic, 1986) on periaatteessa vain kumpi tahansa noista aiemmista uusin grafiikoin. Toki kehitys oli kehittynyt, eikä Panther enää ollut samalla tavoin virstanpylväs kuin edeltäjänsä. Silti toimiva systeemi toimii vaikka olisi jo vähän ikääntynytkin.

Mutta minne mennä, kun käytynä on niin scifimaisemat kuin kotimaailmansotaisempi ilmataistelu? No post-apokalyptiselle joutomaallepa tietenkin, minne pelaaja Pantherissa heitetään kylpyammetta muistuttavan aluksen puikkoihin taistelemaan neonvärisiä ufoparvia vastaan. Lisäjippona on tällä kertaa tänne kuolleeseen maastoon ripoteltuihin bunkkereihin jääneiden onnettomien pelastaminen: muutaman pikselin kokoiset pikku-ukot heiluttavat käsiään hellyttävästi aluksen lentäessä ohi, ja laskeutumalla maahan saa väen harppomaan kyytiin.

Faktat faktoina: Pantherissa koukuttaa ennen kaikkea David Whittakerin soundtrack. Hieno avaruudellisesti maalaileva epämääräistä uhan tuntua vellova musiikki ryydittää pelaajaa eteenpäin, ja viittaanpa tässä myös edeltävään päivitykseen ja Imhotepiin – maisema muuttuu matkan edetessä. Kun karu autiomaa vaihtuu ensin raunioituneiksi kaupungeiksi ja teiden ja rautateiden verkostot tulevat ja menevät ilmataistelun alla, on pelaajalla mielenkiintoa yrittää uudestaan siitäkin huolimatta että game overin tullessa heitetään tylysti alkuun. Halu nähdä kiehtovaa minimaisemaa lisää on saatu syttymään.

Minulle Panther ei ole kovin tuttu peli. Sain sen käsiini aivan kuusnepa-vuosieni lopussa, jolloin elin jonkinlaista arkistointi-innostunutta keräilyvaihetta. Olin koonnut vanhoista lehdistä satojen nimikkeiden listan peleistä joita en ollut koskaan nähnyt, ja muutaman kaltaiseni kautta kokosin kokoelmaa. Näitä vanhoja pelejä tipahteli sitten luokseni reippaanpuoleiseen tahtiin. Vain harvaa jaksoin muutamaa kertaa pidempää veivata, mutta Pantheria taisin. Ehkä asiaan eniten vaikutti kuitenkin se musiikki.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s